Pölökky

Insesti-info

2011-04-07T23:37:00.001+03:00

No niin. Nyt on sitten insesti-infotilaisuus pidetty. "Kaikki syytteet pitävät paikkansa" -periaattella vieläpä. Hyvä näin, vaikka asia sinänsä on kauhea. Toivottavasti tietoisuus siitä, että asioiden käsittely väärissä paikoissa - oikeihin paikkoihin niitä edes päästämättä - on ollut "virallisenkin" kannan mukaan vakava virhe, auttaa edes hiukan uhrien pahaa oloa. Hurjalta tuntuu että oikeuden ja avun saamisen sijaan on saanut aivan väärää apua - hengellinen apu ei peitä henkistä kipua, ovathan ne aivan eri asioita, varsinkin kun sen hengellisenkin avun laita on niin ja näin, kun sillä peitellään rikosta...

Pieni ihmisen mieli ei voi käsittää itse tekoa, ei peittelyä, ei ammattitaidottomia neuvoja uhreille, ei rikoksen uusimisen mahdollistamista, ei mitään niitä pahoja asioita joista nämä uutiset kertovat. Ainoa minkä voin jotenkin hahmottaa, on se epätoivo johon uhri on jätetty. Olen elämäni aikana yhden pedofilian uhrin kanssa keskustellut (sitä tapausta selvitettiin ja uhri keskusteli siitä ystävienkin kanssa), eikä ollut mukavaa kuultavaa millainen suhde naisella parhaassa iässä oli omaan seksuaalisuuteensa ja kehoonsa. Hän ei kokenut kehoaan omakseen, saati sitten osana omaa seksuaalista minää. Se identiteetti, naiseus, häneltä oli viety.

Kyllä tekee kipeää. Jospa tämä olisi hyvä käänne? Jospa tulevaisuudessa näin vaaralliset epänormaalit taipumukset huomattaisiin paremmin jo pienemmistä merkeistä? Jospa epänormaaleja lähestymisyrityksiä kokeneet uskaltaisivat heti kertoa epävarmoista ja tunnekuohuisista epäilyksistään eteenpäin, heti ensimmäisen epäilevän ajatuksen myötä. Ilmeisesti näitä taipumuksia vain on tietyllä prosentilla ihmisistä ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Tarvitsemme työkaluja ilmiön kitkemiseen ajoissa.

Rukoilen tänä iltana kaikkien uhrien puolesta - sekä tekijöidenkin. Jumala, auta heitä etteivät he enää tuottaisi tuskaa kenellekään.

Saako kirkossa olla mieltä?

2011-03-24T08:23:00.002+02:00

Aina jännä juttu. Kirkko joka puhuu suvaitsevuudesta ja avarakatseisuudesta ei enää oikeasti suvaitse erilaisia näkemyksiä sitäkään vähää kuin ennen. Onko paniikki päällä? Eikö oikein tiedetä ketä kirkossa halutaan pitää, ketä vaientaa tai potkaista pois? Onko luterilais-raamatullista tapaa uskoa enää olemassa?

Jos joku tai jotkut, joilla on jokin vakaumus jostakin asiasta, ovat missään kytköksissä ev.lut kirkkoon, pienenkin risahduksen kuuluessa joku kirkon herroista rientää heti vakuuttelemaan ettei kirkossa toki näin opeteta. Miten kirkossa sitten opetetaan? Ei ole enää selkeitä kantoja niihin elämänarvoihin, joihin vielä aivan joitakin vuosia sitten oli. Minua alkaa oikeasti pelottamaan, milloin joku taho kritisoi uskontunnusta - ja joku kirkon herroista alkaa heti kumartelemaan, että emmehän me toki oikeasti niin ajattele... Silloin joutuu miettimään, että missä on töissä ja mihin kuuluu.

Tämä purkaus ei ole minkään yksittäisen uutisen tai tapauksen aikaansaannos. Alkaa vain tuntumaan siltä, että kirkko on tuuliajolla oleva laiva jota maallistuneen ihmiskunnan yhä vapaammat arvot puhaltavat haluamaansa suuntaan, eikä kirkko tajua yhtään meneekö se merkittyä väylää pitkin, vai kohti karikkoa. Rukoilen että jotakuinkin turvallisella väylällä pysyttäisiin.

Populismipolitiikkaa

2010-09-16T12:45:00.002+03:00

Politiikassa on ilmiö, jota monilla, kuten minulla, on vaikea sulattaa: populismi. Näkyvin osa populismia on äkikseltään ajateltuna poliitikkojen lausunnot, joissa otetaan voimakkaasti epäkohtia esiin, muttei esitetä niihin järkeviä korjausehdotuksia ja sitä, mistä kohteista epäkohtiin sijoitettu raha otettaisiin pois.

Pinnan alla on kuitenkin toinen, mielestäni vielä paljon huolestuttavampi ilmiö: populistinen uran luominen. Tämä tarkoittaa määrätietoista eteenpäin pyrkimistä poliittisella uralla. Se toteutuu niin, että henkilö hakeutuu jokaiseen lautakuntaan ja johtokuntaan johon vain pääsee, vaikka ei osallistuisi muuten millään tavalla kyseisten tahojen ruohonjuuritoimintaas. Näin kerätään vakuuttavan näköistä listaa ansioluetteloon.

Tämä ilmiö raivostuttaa minua suuresti, sillä se ikävä kyllä näkyy seurakuntien luottamuselimissä. Poliittista uraa luovat ihmiset tulivat mukaan kuvioon, kun takavuosina seurakuntavaalien listoista tuli puolueittain koottavia. Nyt meillä luottamuselimissä kunnallispoliitikkoja, joita ei ikinä näe missään seurakunnan toiminnoissa mukana. Tullessaan valituksi he käyvät nimellisesti joskus kokouksissa, valittavat siellä toimintojen puutteita - haluamatta tehdä itse asioille mitään - ja kirjoittelevat sitten lehtiin "asiantuntevia" mielipiteitään seurakunnankin toiminnasta. Tästä "luottamushenkilönä" toimimisesta he sitten saavat kauniin pienen cv-merkinnän ja saavat mummot ja vaarit äänestämään itseään, koska osa ihmisistä arvostaa edelleen kristillisiä perusarvoja ja luulee henkilön niitä edustavan. Suorastaan huvittava on ilmiö, että nämä henkilöt ilmestyvät etupenkkiin tilaisuuksissa joilla on julkisuusarvoa - ja tottakai istuvat lehtikuvissa piispan vieressä jos tämä vierailee seurakunnassa.

Mitä nämä poliitikot saavat seurakunnan luottamuselimissä aikaan. Eivät mitään, näin väittäisin. He eivät kunnolla tunne seurakunnan toimintaa ja lennokkaat vaatimukset toiminnan tehostamiseksi ovat vähemmän realistisia. Mutta nyt seurakuntavaalien alla on näkyvissä erittäin ikävä ilmiö: nämä populistipoliitikot ajavat todelliset luottamushenkilötoivot pois listoilta. Monet eivät halua olla keräämässä ääniä ja näin pönkittämässä pyrkyreiden uraa eteinpäin. Nykyisen vaalitavan mukaan näin käy, jos ei itse tule valituksi. Nyt joutuu miettimään tarkoin ketä ja millaisia arvoja haluaa omalla ehdokkuudellaan kannattaa, moni jää siksi pois eikä ala ehdokkaaksi. Kyllä harmittaa!

Löytö bittiviidakosta

2010-08-06T17:46:00.000+03:00

Sähköposteja kaivellessa huomasin, että olen muistanut työtovereitani runomuotoisilla viesteillä. Tässä olen näemmä pahoitellut talvella jotain unohdusta...

Sama pää kuin kesällä
mun kaulaani koristaa,
samaa päätä mun täytyy yrittää
yhä uudestaan kouluttaa,
ei samaan päähän voi järkeä
sekä hiuksia yhdistää,
siksi yritän yhä uudestaan
hiuksia vähentää...

Coda

2010-08-04T11:31:00.000+03:00

Koululaiset alkavat kaivata kouluun, vaikka sanovatkin jotain aivan muuta. Kierrokset alkavat nousta ja pientä kähinää on joka asiasta - normaalia enemmän. On se hyvä että kohta on taas organisoitua tekemistä.

Tällaisiin kesiin ei olla totuttu. Koko perhe on jotenkin voimaton: joka asiaan täytyy käskeä normaalia enemmän ja silti evä värähtää heikonlaisesti. Aikuiset ovat yhtä velttoja kuin käskettävät. Liikuntakin on helteillä jäänyt liian vähiin...

Suviseuroista jäi taas mukavia muistoja, vaikka sähläämistähän se aina vähän on. Varjopaikkoja kun etsi ja joi tarpeeksi, ei helle ollut mitenkään ylivoimainen. Aivan "maallikkojenkin" keskustelunaiheeksi nousi useamman kerran kollega, jonka ääni ei meinannut kestää esilaulajan tehtävää. Selvästi kuuluneet ongelmat tuottivat hämillisiä kommentteja ja kysymyksiä, joita minullekin osoitettiin. Arkaluontoinen aihe tämä kieltämättä on, mutta kollegalla olisi nyt itsetutkiskelun paikka: oma ääni on tässä ammatissa tärkein työkalu ja siitä täytyy huolehtia lähes päivittäin. Jos ongelmia tulee, avun hakemista ei saa viivyttää yhtään -jokainen päivä ja laulettu laulu pahentaa tilannetta ja lisää riskiä äänihuulien pysyvään vammautumiseen. ÄÄNIONGELMA EI PARANE LAULAMALLA jos tekniikkavirhettä tai muuta ongelmaa ei poisteta (allergiaa, astmaa tms.) Jos taas ääni on ylirasittunut tai laulaja on kipeä, ei ole oikein tulla vajaakuntoisena töihin. Silloin levätään ja annetaan toisten tehdä työt. Tähän ei ole poikkeuksia, terve itsekritiikki on yhtä tärkeä ominaisuus kuin muu ammatillinen osaaminen. Joku kollega tekee ylimääräisen vuoron mielellään, kun sille on perusteltu syy.

Työpäivä pitäisi aina aloittaa äänenavauksella, niin monelta murheelta säästyy. No, pakko myöntää, tässä asiassa omatunto kolkuttaa itsellänikin. Ahkerampi pitäisi siinä asiassa olla.

Vainaita

2010-07-18T12:22:00.000+03:00

Monissa seurakunnissa on töitä tiedossa, kun vajaata 30 jo heinäkuussa hukkunutta laitetaan kuoppiin. Aika hurja saldo. Kuitenkin näkisin jonkinlaisen tilastovääristymän tässäkin, saman ilmiön kuin lumisina talvina.

Aika moni hukkunut on ollut 70-80 vuotias ja hukkunut uidessaan. Talvisin moni saa sairaskohtauksen lunta kolatessaan: äkillinen voimakas rasitus ja pumppu ei enää kestäkään. Kesällä ensin lämpö heikentää, johon helpotusta haetaan vedestä - sitten innostutaan uimaan kun vesi virkistää. Vaikutus on sama kuin talvisella lumen kolauksella...

Sanoisin näitä tapauksia luonnollisiksi kuolemiksi. Poikkeusolosuhteissa heikoimpien terveys ei kestä ja piilevät sydänviat tulevat ilmi.

Tämä on tietty MUTUA.

Runotus

2010-07-16T12:44:00.000+03:00

päivän sarastaessa

helteinen matka

näkymiä

avara taivas ja maa

taukopaikka

käänne

hitaasti vaalenevat varjot

tänään ei vielä tuule

yli suurten vesien

valo taittuu pisaroissa

Lausumia

2010-06-22T12:01:00.000+03:00

Tuntematon henkilö herkisti aistejaan - mutta turhaan.

Lähetystyöntekijä kohtasi uskomattoman ihmisen.

Kolehdinkantaja jäi töllistelemään haavi auki.

Paikallinen pitopalvelu palkattiin voitelemaan joukkueen sukset.

Kun mehujää sulaa mehu jää.

Halkoja teki halkoja.

Jatkoa edelliseen...

2010-06-04T12:05:00.000+03:00

Mietin edelleen säestyksen ongelmia.

Urkujen selkeä etu yhteislaulun säestyksessä on matalat (16') äänikerrat joiden pitäisi tukea erityisesti miesäänten laulamista. Tämä etu usein liukenee jonnekin kahdesta syystä.

1. Jalkion soitto laahaa jäljessä, jolloin laulamisesta tulee kivireen vetämistä ja napakat säerajat muuttuvat mahdottomiksi.

2. Kuinka moni Pentti tai Pirkko perus ry:n seurasäestäjä osaa ylipäätään jalkiolla sujuvasti soittaa?

Suurilla hyvinäänitetyillä uruilla on usein käytössä myös sormiolla pehmeä 16' äänikerta, jolloin Pentin tai Pirkon ei tarvitse välttämättä jalkiota hallita vaan nykäistä matala äänikerta sormioon mukaan. Mutta eipä taida ry:illä kovin monia sellaisia urkuja olla ja jos on, on kyseessä niin suuri paikkakunta että osaavia soittajia löytyy.

Ymmärrän hyvin Pentti ja Pirkko perussäestäjän elämää ja haluaisin kovasti tukea ja kannustaa heitä tehtävässään. Tärkeintä olisi löytää laulujen sisäinen rytmi ja pitää siitä kiinni, silloin ihmisen luontainen musikaalisuus saa sille mieluisia ärsykkeitä ja laulu raikaa paremmin. Kolmijakoisissa lauluissa tämä sisäinen rytmi usein on lyönti per tahti, nelijakoisissa kaksi lyöntiä jne. Tuttua meille koulutetuille muusikoille, mutta entä Pentille ja Pirkolle? Pentti ja Pirkko tuskailevat ehkä useammin vaikeiden sointujen ja väliaikaisten etumerkintöjen parissa ja rohkeina hetkinä saattavat uskaltautua soittamaan bassoääntä jalkiolla - varmuuden vuoksi hitaassa tempossa.

Yllättävää kyllä melodian ja sointujen oikein soittaminen ei ole se tärkein juttu, vaikka niihin eniten monesti keskitytään - vaan tekstin sisältö, bassolinja ja rytmi. Kerran opittu melodia osataan kyllä laulaa vaikka se jäisi kokonaan pois, napakka basso rytmissä tarkasti soitettuna sen sijaan on säestyksen A ja O. Jos tarve vaatii, sen voi aivan hyvin soittaa urkujen sormiolla tai pianolla oktaavia alempaa. Ja monesti vaatii.

Omatuntoni kolkuttelee näistä asioista kirjoitellessa, ei kukaan ole kieltänyt kouluttamasta seurasäestäjiä ja monesti on asiasta ollut puhetta. Pitäisi vain sekin saada aikaiseksi. Yhdessä laulaminen samalla pulssia taputtaen saisi ihmeitä aikaan, aivan varmasti...

Urku-usko

2010-06-03T22:29:00.004+03:00

Huomasin tiedon, että Hollolan Salpakankaan kirkon vanhat urut on myyty Seinäjoen ry:lle. Tästäpä tuli taas juonta juttuun. Varoitus: saattaa sisältää yleistyksiä ja MUTUA!

Taas kerran mietin tosissani, että mikä meitä ihmisiä riivaa. Jo vuosikymmeniä ry:illä on ollut urkuherätys päällä, suorastaan pakkomielle. Kyllä meilläkin täytyy urut olla! Mutta entä sitten? Ry:t (ja, onneksi vähenemässä määrin, seurakunnatkin) vetävät rahapussin suun kiinni juuri kun sitä on päätetty raottaa. Urut maksavat. Ne ovat jokaiseen tilaan erikseen suunniteltuja käsityön taidonnäytteitä ja yksilöllisiä soivia monumentteja. Rahan meno täytyy siis hyväksyä jos urkuhankkeisiin lähdetään.

Mutta kun ei hyväksytä ja tähän tarpeeseen on syntynyt pikku hiljaa kasvava uusi "asiantuntijaryhmä," jonka jäseniä onnittelen sydämestäni hienosta harrastuksesta - mutta mieltäni kalvaa syvä epäily että riittääkö tarpeeksi asiantuntevia harrastajia ja innokkaita rahoittajia kaikkiin urkuhankkeisiin. Noin kammottavista (aivan, kammottavista) soittimista, kuin minun kokemukseni mukaan nuokin Hollolan urut todennäköisesti ovat, ei saa hyvää soitinta edes urkuammattilainen, saati sitten harrastaja. Juuri ja käyttökelpoisen ehkä, mutta hyvää ei.

Toinen syntynyt, mutta nyt ilmeisen häviävä ryhmä (onneksi!) ovat pienet miehen tai kahden "ammattirakentamot" jotka ovat rakentaneet lukuisia pikku-urkuja suomen ry:ille. Ne voittivat jossakin vaiheessa tarjouskilpailuja tiettyjen ry:iden urkuhankkeisiin, jos kunnon asiantuntevaa kilpailua nyt edes järjestettiin. Kas näin: rakentajan toimesta ostettiin tai tehtiin läjä pillejä, tehtiin niille kotelo ja koneisto ja iskettiin pillit pystyyn ja viritettiin. Jotakuinkin näin. Tuloksena oli urkuja, joilla pystyy kyllä soittamaan, mutta ne eivät ole kokonaisuuksia mihinkään tyyliin, saman äänikerran eri pillit syttyvät eri tavalla ja soivat erilaisilla sävyillä. Principaalit huutavat ja nelijalkaisia korkeampia äänikertoja ei voi käyttää kun joku luulee hälytysajoneuvoksi, tai tuo puutavaraa kun luulee sirkkelin olevan käynnissä. Äänitystyö kun sattui unohtumaan ja siinä soitin vasta oikeasti tehdään... Öh, tuon kaltaisia soittimia on kyllä tehty myös aivan tunnetuilla rakentamoilla menneinä vuosikymmeninä, jos totta puhutaan.

Suurilla ry:illä ymmärrän urkujen tarpeen; suuren seurakunnan säestäminen suuressa tilassa vaatii suuren soittimen, mutta pienemmillä paikkakunnilla juttu on toinen. Suuren ry:n väkimäärästä löytyy henkilöitä, jotka ovat oppineet tarpeeksi sujuvan urkujensoittotaidon, mutta löytyykö pienemmältä? Laadukkaan pianon tai (käytetyn?) flyygelin saa halvalla urkuihin verrattuna, se soveltuu paremmin reippaisiin uudempiin virsiin ja siionin lauluihin kuin urut, sekä pianon hallitsevia soittajia on enemmän kuin urkujen. Urkusäestyksellä riski jollottavaan veisaamiseen on suurempi kuin pianolla, varsinkin jos jalkion käyttö ontuu (laahaa) ja soittaja käyttää monotonisesti yksiä ja samoja äänikertoja mitkä on kerran oppinut.

No, näitä väitteitä ei välttämättä edes moni kollega allekirjoita. Väitän kuitenkin että hyvä piano on paljon paremmin herkkiä sävyvaihteluita sisältävä soitin kuin keskinkertaiset pikku-urut ja reagointi tekstin sisältöön on sillä helpompaa - varsinkin kun soittajien taso on kirjava.

Ehdotan täten, että jos urkuhankkeisiin lähdetään, ostettaisiin konsultaatio ammattilaisilta äänikertojen suunnitteluun ja äänittämiseen. Näin saataisiin soittimia joilla olisi jotakin muutakin arvoa kuin urkuhankkeessa mukana olleiden tunnearvo. Kaikista pahin vaihtoehto on, että ry:n johtokunta päättää ostaa paikallisen asiantuntijan (eläkkeellä olevan huonokuuloisen kanttorin tai musiikinopettajan) siunauksella sian säkissä, urut jotka niin "halvalla" saadaan ja ovat aivan kirkossa olleet käytössä. Aluksi olisi syytä pohtia miksi uruista on luovuttu ja toiseksi voisi miettiä tulevatko pienen kivikirkon urut toimimaan suurella puurakenteisella ry:llä tai suuren puukirkon urut pienehkön ry:n tiilisalissa? Yleensä eivät toimi, mutta eipä tuo näytä haittaavan - kun uskoo urkuihin, ei haittaa mitä kuulee, kunhan se tulee pilleistä, ja kunhan pillit siellä etuseinällä ylväästi törröttävät.

Aamen, Aamen, Aa-aaa-men!

Horisontti

2010-05-22T00:51:00.000+03:00

Sävelet
taivaanrannasta kantautuvat
kertokaa
kuka olen
minne menen

Tätä en ole ennen tehnyt. Kirjoitin täysin suunnittelematta ensimmäiset mieleen tulleet sanat runomuotoon. Kesti muutaman sekunnin. No, tuollainen siitä tuli, raakile. Tulipahan kokeiltua. Tai no myönnetään, tein yhden korjauksen - otin "minä" sanan pois neljänneltä riviltä.

Lukijoille

2010-05-19T10:05:00.000+03:00

Huomautan lyhyesti yhdestä asiasta. Pari kommenttia on viime aikoina lähestynyt poistamiskynnystä, mutta en ole siihen vielä ainakaan ryhtynyt. Kannattaa huomioida blogin selkeästi esille laitettu periaate: pohdintaa ja huomioita. Joskus kirkoitan pikaisia kommentteja aivan siltä pohjalta, miltä asiat ensinäkemältä näyttävät. Joskus näkemys muuttuu ajan myötä ja joskus harvoin "täräytän" suoraan mielipiteeni asiasta, sen kyllä huomaa silloin selvästi.

Olen tässä nettipäiväkirjassa pureksinut monia asioita ja koen että se on ollut minulle hyvä tapa niiden käsittelemiseen - ainakin parempi kuin muutamat keskustelupalstat... Nyt olen vähän tienhaarassa, en tiedä onko tämän aika enää, blogi on jo tehtävänsä aika pitkälle tehnyt. Yksi vaihtoehto olisi avata toinen blogi omalla nimellä ja muuttaa hieman lähestymistapaa asioihin. Jäämme tätä vielä tällä armon siunaamalla hetkellä pohtimaan.

Lopuksi kuntoiluvinkki: suosittelen kaikille kollegoille ja muille omituisille otuksille kahvakuulia pitämään yllä lihaskuntoa ja ryhtiä. Ne ovat olleet minulle löytö - jopa ääni kulkee paremmin kun keskivartalon lihastasapaino paranee.

Paha mieli

2010-05-12T20:44:00.000+03:00

Herätysliikkeemme ja kansankirkkomme piirissä menevät joskus puurot ja vellit sekaisin. Jaa, että mitenkä? Puurot ja vellit, kyllä vain, hengelliset ja käytännön asiat. Molemmissa yhteisöissä on omat toimi- ja johtokuntansa, kuten muissakin järjestöissä. Valtaosa niissä käsiteltävistä asioista on käytännön asioita, kuten vaikka myyjäisten järjestelyä, seurakalenterin laatimista tai toimitalon remontoinnin/rakentamisen suunnittelua.

No, asioita on totuttu tekemään tietyn raamin mukaisesti - eikä se ole pelkästään hyvä asia. Mutta kuinkas käy, jos ehdotat jotain aivan poikkeavaa toimintatavaksi. Kuinka monella muulla on sama kokemus kuin minulla vastauksista noihin ehdotuksiin, "tuosta tulee paha mieli" tai "näin on aina toimittu" tai "emme halua olla eturivissä muutoksia tekemässä" jne. Pahaan mieleen kaikki kuitenkin monesti kaatuu, "emmehän halua pahoittaa kenenkään mieltä."

Tämä häiritsee demokratiaa. Jos vaikka johtokunnan enemmistö olisi taipuvainen kokeilemaan täysin uutta toimintatapaa jossain käytännön asiassa, yhden henkilön "emmehän me" kommentti estää sen. Tätäkö se on, se yhtä oleminen?

"Tämähän voi olla jollekin tärkeä asia, emmekä halua olla rikkomassa yksimielisyyttä" - on ehkä käytetyin yhteishenkeä rikkova lausahdus. Pahoitan monesti toki itsekin mieleni muutoksista, mutta monesti myös aika näyttää muutoksen parhaat puolet, joita on usein enemmän kuin vanhassa.

Paha mielihän siitä tulee, että joku pahoittaa aina mielensä.

Kirkon töissä

2010-05-11T15:16:00.000+03:00

Hesarin nettisivuilla oli uutinen, jonka mukaan kirkkoon kuulumattoman hautausmaatyöntekijän palkkaamatta jättänyt puutarhuri sai kovat sakot ja vahingonkorvaukset maksettavakseen.

Nyt menee mielestäni liian pitkälle. Ensinnäkin itsellenikin on jokaisessa työpaikassa sanottu että seurakuntiin palkataan vain kirkkoon kuuluvia työntekijöitä. Tiedän että omaankin seurakuntaani työnhaku on joskus tyssännyt kirkkoon kuulumattomuuteen. Kuinka voidaan tuomita yksi työntekijä väärästä toiminnasta, jos hän toteuttaa työssään koko kirkon kantaa asiaan. Yli seitsemän tonnin korvaukset ovat aika ylivoimainen maksettava seurakunnan pienistä palkoista. Kyseessä on kuitenkin koko kirkon linjaan liittyvä asia - jos toimintatapa koetaan vääräksi, täytyy korvauksien tulla seurakunnan maksettavaksi.

Toiseksi: tarvittaessa koko seurakunnan tiimi papista kanttoriin, talouspäälliköstä haudankaivajaan työskentelee rintarinnan. Hengellinen tehtävä on mukana jokaisessa työssä, myös kiinteistöhuollossa ja sen sellaisessa. Elämänsä kriiseissä niin hengellisesti kuin henkisestikin olevat ihmiset tulevat arkipäivinäkin katsomaan hautapaikkoja ja istuttamaan kukkia, hiljentymään, muistelemaan ja suremaan haudoille. Jokaisen työntekijän kohdalla osuu välillä tilanteita joissa omakin elämänkatsomus punnitaan, vai onko silloin paikallaan tokaista, että "enhän minä kirkkoon edes kuulu, olen vain töissä täällä."

Jos hengellisen yhteisön on pakko palkata kenet vaan töitään tekemään vain maallisten kriteereiden perusteella, ollaan kyllä pahasti hakoteillä. Tämän jälkeen koko hallinto- ja kiinteistöpuolen työpaikat menevät vapaille markkinoille, sitten ehkäpä lastenohjaajien ja nuorisotyöntekijöiden paikat, kanttorit ja viimeisenä pappien virkaan valitaan uskontotieteilijöitä - siinä ei tosin välttämättä suurta muutosta tämän hetken tilanteeseen tapahdu, ainakaan monin paikoin. No, tietty nyt luon taas kauhuskenaariota, mutta ehkä siinä on myös jotain todellistakin pelkoa tulevaisuudesta. Palkataanko kansanedustajaksi muita kuin Suomen kansalaisia? Seurakunnat ovat työyhteisöinä sellaisia, että jokainen edustaa myös työpaikkansa arvoja - tämä näkyy vaikka piispan vierailuissa seurakunnissa, kaikki työntekijät ovat silloin läsnä, siivoojasta kirkkoherraan.

Ollaanko nyt menossa aikaan, että seurakunnan työntekijä jättäytyy pois jopa työpaikkapalaverista vakaumukseensa vedoten? Siellä kun saatetaan joskus käsitellä hengellisiä näkökohtia työssä, kamalaa.

Toivottavasti tuomiosta jaksetaan valittaa ja asia tulee laajempaan käsittelyyn. Tämä voi nimittäin olla aika iso juttu.

Yks juttu

2010-05-07T12:47:00.001+03:00

Usein toitotetaan kovaan ääneen maallisen esivallan tärkeyttä, mutta käytännön tasolla ilmenee horjumista. Jospa aina muistettaisiin pari seikkaa (teen samalla itselleni tämän asian selväksi):

- Hengelliset asiat korjataan hengellisinä asioina

- Maalliset asiat korjataa maallisina asioina

- jos kukaan ihminen (samalla tavalla uskovakin) rikkoo sinua vastaan niin että rikoksen tunnusmerkit täyttyvät, selvittäjänä on poliisi, ei uskonnollinen yhteisö

- Ry:n tai srk:n johtokunta, kirkkoneuvosto, kirkkovaltuusto, tuomiokapituli tai kirkkohallitus ei ole maallinen tuomioistuin, eikä myöskään voi päättää mitkä asiat maalliseen tuomioistuimeen kuuluvat. Yksityisen ihmisen tulee AINA ilmoittaa rikoksesta poliisille, joskus edellä mainituille elimille voi olla hyvä kertoa asiasta myös, mutta harkintaa kannattaa käyttää.

- Ripin vastaanottajan täytyy huolehtia, että varsinkin törkeissä rikoksissa oikeus pääsee toteutumaan. Henkilökohtaisesti ajattelen, että rippi-isällä tai -äidillä on holhousvelvollisuus. Olisiko rikoksen tehneelle hyvä tuki, jos ripin vastaanottanut lähtisi heti kaveriksi poliisin pakeille, henkiseksi tueksi? Vai tavoittelenko vain kuuta taivaalta, suostuuko rikoksen tehnyt tähän... Joka tapauksessa täytyy toimia heti kun ripittäytyjän mieli on vielä herkkä rikoksen korjaamiselle.

- Rippisalaisuuteen ei voi vedota milloinkaan, jos teko tulee ilmi rikoksen uhrin tai hänen läheistensä kautta. Silloin olemme yksiselitteisesti velvollisia tekemään ilmoituksen viranomaisille.

Jäikö jotain pois, tai tuliko jotain ylimääräistä? Asia mietityttää nyt kovasti ja tosiaankin työstän sitä itsellenikin selväksi. Olen sekä kirkon työntekijä, lapsiperheellinen, että sen suurimmassa myllytyksessä olevan herätysliikkeen edustaja, joten kolahtaa kohdalle aika lujaa.

Lisää kiemuroita

2010-05-07T00:21:00.003+03:00

Nyt on keskusteltu rippisalaisuudesta kirkon ja herätysliikkeiden sisällä ja siitä, onko rippisalaisuus sitova myös pedofiliatapauksissa.

Minua hämmentää keskustelussa yksi asia. En nimittäin usko että pedofiilit juuri tulevat ripittäytymään teoistaan. Siksi en myös usko että lukuun ottamatta yksittäistapauksia on myöskään niitä ongelmia, että ripittäytyjää pitäisi patistaa viranomaisten pakeille tekojaan tunnustamaan. Olenko väärässä, mutta minulla on käsitys, että insestiin ja pedofiliaan syyllistyneet henkilöt eivät useinkaan ymmärrä itse tehneensä mitään väärää, tai eivät myönnä sitä edes itselleen?

Sen sijaan yleisempää lienee on se, että uhrien tai heidän läheisiensä kanssa käydyissä (sielunhoidollisissa?)keskusteluissa asia tulee ilmi. Ja lähipiiri suojelee helposti sekä uhria että hyväksikäyttäjää. Näinhän tapahtuu myös perheväkivallan runtelemissa perheissä. Ja ne kulissit, niitähän me ihmiset olemme niin innokkaita ylläpitämään.

Ikävin skenaario tässä on se, että on tapauksia joita poliisi ei tiedä, mutta jotka on tiedetty tapahtuneiksi herätysliikkeemme sisäpuolella - en tiedä onko. Ja jos esim. paikallisen ry:n johtokunta on kuullut pedofiliasta yksittäisiltä henkilöiltä ja neuvotellut siitä eteenpäin srk:n johtokunnan tai työntekijöiden kanssa, eikä asiasta ole informoitu viranomaisia, on kasassa aikamoinen rikosketju. Silloin ei auta muuta kuin ruveta selvittämään vastuita jälkikäteen ja selvittäjänä on tietysti poliisi. Jos tarvetta tähän on, toivon että niin tapahtuu.

Sama juttu tietysti kansankirkkomme ja muiden hengellisten liikkeiden kohdalla. On hyvä että tämä vain harvoja henkilöitä suoraan, mutta heitä sitäkin karmaisevammin koskeva asia tuli nyt esille ympäri maailmaa. Tuntuu hyvin pahalta ajatella, että hyväksikäytön suojamuurina yritetään käyttää armoa ja lähimmäisenrakkautta ja siinä on ilmeisesti välillä onnistuttukin aivan liian hyvin. Paholaisella on varmaan ollut hauskaa.

Tutulla polulla
kivi pyörähti jalan alta,
tähän asti
oli sekin kestänyt astua.
Nilkuttaen täytyi jatkaa,
tottua kipuun
toisten kipujen joukossa.
Tällä polulla
kuitenkin
sama reppu, eväs,
leipä ja lähdevesi.

Mielen kiemuroita

2010-05-03T23:06:00.001+03:00

Voiko mieltä muuttaa? Parannuksesta on sanottu, että se on mielen muutos. Toisaalta sanotaan, että taipumus pahaan jää. Mikä sitten muuttuu? Jos mieltä painavan asian saa sovittua pois, mieli on ainakin jonkin aikaa kevyempi ja on helpompi olla - sen tiedän omasta kokemuksesta.

Mitä jo mieli ei toimikaan normaalisti. Wikipedian mukaan pedofilian syitä ei tiedetä tarkasti. Lapsuudessa hyväksikäytön uhriksi joutuminen voi altistaa pedofilialle, tai syynä voivat olla myös aivojen eri alueiden väliset huonot yhteydet (tästä tulee mieleen myös masennus ja tarkkaavaisuushäiriö). Voiko mieltään hallita ja jos voi, niin minkä verran?

Mielemme on ilmeisesti atk-kielellä ilmaistuna melkoista rinnakkaisajoa. Sillä eihän mielen muutos, hengellinen parannus todellakaan tarkoita henkistä parantumista - voi se toki olla sitäkin edistämässä, vai voiko? Entä sitten kääntäen: jos ihmisen mieli paranee henkisesti, voiko sillä olla vaikutusta hengelliseen terveyteen?

Mikä sitten on synti? Rikos on yhteiskunnallisesti vääräksi määritelty teko ja rikoksen voidaan käsittää olevan myös synti. Onko ylinopeus liikenteessä synti? Ainakaan minä en ole kuuullut siitä tehtävän parannusta, sen sijaan olen kuullut kehua retostelemista suurista ylinopeuksista ja jopa sakoista, myös herätysliikkeemme sisäpuolella. Rattijuopumus taidetaan kyllä käsittää synniksi selkeämmin, mutta onko sillä ja välinpitämättömyydellä ylinopeuden aiheuttaman riskin suhteen suurtakaan eroa? Minkä verran mieli hyväksyy rikoksiksi tulkittavia tekoja ilman että omatunto alkaa kolkuttaa.

Mielellä on monenlaisia haluja ja viettejä, ilman niitä tämä luomakunta ei edes pyörisi, eikä elämä jatkuisi. Näitä viettejä yritämme parhaamme mukaan pitää aisoissa, välillä onnistumme, välillä emme. Vai kukapa ei ole joskus antanut periksi vaikkapa makeanhimolle? Kuinka moni meistä miehistä osaa täysin absoluuttisesti sulkea silmänsä ns. aikuisviihteeltä, kun siihen ei voi olla törmäämättä joka puolella? Viatonta henkilöä ensimmäisen kiven heittoon ei taida meistä ihmisistä löytyä. Tämän tyyppiset vietit lienee ovat kuitenkin ns. normaaleja, vaikka niille valtaa ei sovi antaakaan.

Entä sitten epänormaalit tai harvinaisemmat vietit: mies haluaakin miestä, nainen naista? No, näitä monet pitävät nykyisin normaaleina ilmiöinä. Entä sitten seksuaalinen mieltymys lapsiin, tai eläimiin. On olemassa jopa ihmisiä, joilla on selkeä vietti tappaa toisia ihmisiä - he laitostuvat yleensä hyvin nopeasti suljetuille osastoille. Mikä on synnin osuus näissä?

Parisuhteen ulkopuolinen syrjähyppy on synti, muttei rikos enää nykyisin. Ihminen voi harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä lähestulkoon kaiken mahdollisen kanssa tai monen kanssa samanaikaisesti ilman että se on rikos, eikä synti-käsite silloin paljon vauhtia tunnu hidastavan. Aikuisen sekaantuminen lapseen on kuitenkin selkeästi nähty syntinä, sekä määritelty rikokseksi - mutta ei sekään kaikissa kulttuureissa, jopa joidenkin valtioiden lait hyväksyvät lapsivaimot. Eli ei tämä näköjään niin selkeää olekaan, ainakaan jos mieli sattuu olemaan hakoteillä oikean ja väärän erottamisessa toisistaan.

En ymmärrä. Ajattelen että synti on kyllä olemassa ja myös voima joka meitä siihen ajaa. Tiedän myös että mieli voi sairastua ja silloin ei aina voida puhua synnistä, vaikka ihminen väärin toimiikin. Henkilö voi silloin olla rikosoikeudellisesti syyntakeeton - ja ajattelen että myös hengellisesti (?). Vai onko silti aina tapahtunut myös synti, kun mielemme johdattaa meidät harhaan, vaikka se olisi sairastunut? Yhteinen näkemys herätysliikkeessämme on ollut, että synti korjataan syntinä ja sen voi saada anteeksi, sekä rikos korjataan maallisen oikeuskäytännön mukaisin toimenpitein. Lisäksi on ajateltu, että sairaudet hoidetaan sairauksina, myös mielen sairaudet. Mutta missä mennään sitten kun kaikillä näillä kolmella osa-alueella mennään metsään? Näin pedofiliassa väkisinkin tapahtuu: en voi millään käsittää että pelkkä "synti" mielen siihen ajaa - vai ajaako?

Kyllä tämä tuskaa tuottaa herätysliikkeellemme, kirkolle ja minulle itselle. En voi kuin ihmetellä ja yrittää rukoilla sekä uhrien että tekijöiden puolesta.

Perjantain anagrammit

2010-04-24T23:37:00.000+03:00

Ketä he ovat?
Aluksi tuttuja nimiä suomalaisesta musiikkimaailmasta :

- olisko esko isi

- monosen tulli

- lammas nettiin

- lohen jalat

- ester ja paska kakku

- arka limatitta

- koirien kaihi

- etsi paksu ukko

- iso ukko ja sukat

- osta kalju maata

- eva elvi kiiminki

Näitä ei kaikkien tarvitse tajuta (sisäpiirihuumoria):

- repi rikki

- vieno vino lotta

- lukkarin laura

- hopoti alma

- oh laula irina

- mun annosheinät

- kelpo rapakaali

- mikä uhoaatami

- julki työsarka

Kaikista pahimmat jätin julkaisematta... Ja jospa näistäkään ei kukaan pahastuisi, sanaleikkejä vain.

Hmm...

2010-04-22T10:37:00.003+03:00

Ja sitten päivän uutisotsikoihin. Nämä kaksi jäivät tänä aamuna mieleen.

Borneon sademetsistä on löytynyt etanalaji, joka herättää toisessa etanassa lisääntymishaluja ampumalla sitä hormooneilla! Aika näppärää, hmmm... Uusi innovaatio viagran ja kumppaneiden kilpailijaksi?

Telia-Soneralla on ongelmia, sillä heidän omia työasemiaan suojeleva McAfee -ohjelmisto luulee käyttöjärjestelmän osaa virukseksi ja yhtiön atk-järjestelmä on siten osin sekaisin.
Mikäkö tässä on kiinnostavaa? No se, että Sonera-tietoturvaa ujutetaan puoliväkisin (ei ole halpakaan) internetyhteyksien mukana kotikoneisiin. Ja Soneran tietoturva on käytännössä F-Secure. Jos F-Securea suositellaan asiakkaille, niin miksi yhtiö ei käytä sitä itsekin? Varmaan saisi kotimaista alkuperää olevalla F-securella myös omat tietoturvansa kuntoon huomattavasti edullisemmin, kuin McAfee -ohjelmistolla (jenkkituote tms?), hmmm... F-Securea kannattaa myydä, muttei käyttää?

Tuki vai tuomio

2010-04-19T22:18:00.004+03:00

Jyrkkyys on monesti niin jyrkkää että hyväksi tarkoitettuun asiaan törmää pahki.

Jokainen ihminen tarvitsee joskus rinnalleen vaikkapa hyvän ystävän joka sanoo, jos jotakin menee pieleen. Aina sitä ei itse huomaa, tai ei halua huomata. Pieleen tuppaa välillä menemään sekä käytännön asioissa että ihmisten välisissä suhteissa, ainakin minulla. Ja monesti tarvitsen kannustajaa, että asioita saisi taas kuntoon - uskon että näin on muillakin kun minulla. Varsinkin anteeksi pyytäminen ja antaminen voi olla uskomattoman tiukassa.

Mutta miten sanoo riippuu siitä kuka sanoo ja mistä sanoo. Jos sanoja ei pysy rinnalla vaan nousee yläpuolelle, ei paranemista paljon tapahdu vaan helpommin tulee haavoittaneeksi. Arkuus on hyvä ohjaaja kun toista ihmistä puhuttelee. Joskus kannattaa ensin odottaa että asianomainen huomaisi itse korjata virheensä ja monesti näin tapahtuukin. Toisten ihmisten asioihin puuttumista pitää harkita oikein erityisesti.

Herätysliikkeessämme on eräs vanha tapa ottaa kantaa toisten ihmisten asioihin - ja minun on vaikea sulattaa sitä. "Tuo ei ole uskovaiselle sopivaa käytöstä" tai "Uskovaisena et voi toimia noin" - kuulostaako tutulta kodin keskusteluista, seurakuntapäiviltä jne? Herätysliikkeemme ulkopuolella käytetään sanaa "uskova" tai "uskossa oleva," mutta saman tyylisiä kommentteja olen kirkon toiminnassakin kuullut.

Todellinen sisältö tuossa nuhtelutavassa taitaa olla "olet huono uskovainen, huono ihminen" tai "ei sinusta uskovaiseksi/uskovaksi taida edes olla." Mikä onkaan sormella osoittajan oma sieluntila? Upoksissa olevaa ei lienee ole kovin fiksua heittää pelastusrenkaalla päähän. Nostaminen ja kantaminen toimii paremmin.

Kipu

2010-04-14T17:40:00.000+03:00

Tuuli ulvoi sisään nurkista,
sen ääni
kovempi kuin ulkona.

Katto tärisi,
myrskyn voima ravisteli,
kattopeltien räminä
selkäpiissä asti,
varjot syöksyivät päälle.

Tämän huoneen hämärässä
kuitenkin aina tarjolla
raikas lähdevesi
- sitä en ymmärrä.

Tulkintoja

2010-04-09T13:44:00.001+03:00

Mistä syntyy paras tulkinta? Nyt puhutaan musiikista.

Parasta tulkintaa ei tietenkään voi määritellä, nyt puhun vain omasta kokemuksestani. Mikä on yhdistänyt parhaita kokemuksiani konserteissa, jumalanpalveluksissa, radion ääressä, äänilevyjä kuunnellessa ja muissa tilanteissa, missä soi musiikki?

Tunneperäisen kokemuksen syntyä on vaikea analysoida, koska silloin parhaimmillaan "järki otetaan pois" (vrt. rakastuminen). Pari asiaa on kuitenkin heti mielessä.

1. Yksinkertaisuus. Musiikki puhuu ilman että teokseen lisätään siihen vieraita elementtejä. Esittäjä löytää "sen jonkin" säveltäjän nuottitekstistä ja tuo sen pelkistettynä esille. Parhaimmillaan muusikon omien taitojen ja erinomaisuuden esittely loistaa poissaolollaan. Tämän vuoksi harvoin koen syviä taide-elämyksiä kovin virtuoosisen musiikin parissa, niihin tulee helposti suorittamisen maku.

2. Maneerivapaus. Tähän tarvitaan rautaista teknistä osaamista, että tekniikka olisi vain väline sanattomalle viestinnälle. Musiikin sisällön tulee asettaa tulkintatavat, osaamisen rajojen tullessa esteeksi maneereista tulee helposti tapa selvitä (kärjistyy viihdemusiikissa, erityisesti laulajilla). Myös vokaalimusiikissa on sanaton viesti mukana.

3. Pitkien linjojen hallinta, huippuhetkien rakentaminen. Tätä voisi parhaimmillaan verrata (kröhöm, en taidakaan jatkaa)... Joka tapauksessa on niin, että taiteessakin hyvää kannattaa odottaa ja taitava muusikko osaa ajoittaa ja tehdä teoksien kliimaksikohdat siten että niiden valmistelu ja kehittely on kuulijalle jopa piinaava kokemus. Kuitenkin koko ajan on tunne, että jotain huikeaa on tulossa. "Kaikki ja heti" on tulkintatapa, joka ei ainakaan minulle toimi.

Tässä kolme sellaista osatekijää, jotka suurentavat mahdollisuuksia niille paljon tavoitelluille kylmille väreille selkäpiissä.

Piina

2010-03-31T20:07:00.000+03:00

Piinaviikko on kiihkeimmillään, jos nyt niin voi sanoa, ainakin aikataulujen puolesta. Tänään on takana kolme eri ikäryhmiin kuuluvien lasten pääsiäiskirkkoa takana, yksi viikkomessu ja kaupan päälle pisteltiin yksi hiljaisenviikon sanajumalanpalvelus vielä. Siihen päälle muu arkinen työsähläys. Pitäisi varmaan tästä lähteä käymään kotona yökylässä, mutta aivan pieni hetki on hyvä rauhoittua hyvässä seurassa itsensä kanssa ennen hektistä perheen iltahärdelliä.

Huomenna on sitten kirkkovuoden pysäyttävin hetki edessä: urut vaikenevat, kirkko puetaan mustiin, "Käy yrttitarhasta polku..." Piinaviikkoon sekoittuu iloa, lapset kaivavat polkupyöriä esiin pyöräteiden tultua jäätikön alta esiin. Iskänkin paine helpottaa siltä osin, harrasteisiin ja kouluun kulkemiseen ei tarvitakaan niin paljon apua kuin talvella. Se on kevättä nyt!

Piinaviikko

Työpäivän jälkeen
aika pysähtyy, jatkaa
auton startatessa kotimatkalle.
Vähän sekavaa minussa
- hiljaisuutta, rauhaa
ihmisille sävelillä,
itselle
tyhjä täytettäväksi.
Jospa siunaus
urkuparvelle yltäisi,
rakkaus lämmittäisi.

Ohimennen tehtyä

2010-03-23T00:32:00.001+02:00

Elämässä tulee joskus eteen inhimillisiä asioita, mutta toiminta niissä ei olekaan aivan itsestään selvää. Tässä esimerkkejä, älkää naurako.

- voiko tyhjässä kirkossa pieraista, tai täydessä "hiljaa suhauttaen"?

- voiko "toinen sierain sormella kiinni" -periaatteella suihkauttaa räät nenästä urkuparven lattialle, jos nenäliinaa tai muuta sellaisesta käyvää ei ole saatavilla ja tietää muuten aivastavansa seuraavan virren aikana, jos ylipäätään pystyy laulamaan?

- voiko kirkossa kulkea pipo päässä kun käy sieltä iltalenkillä jotain hakemassa/viemässä (otsalamppu kenties päässä jne.)?

- voiko kurkkuun nousseen limaklöntin sylkäistä maahan autiolla hautausmaalla, entä vaivihkaa hautajaissaaton hännillä kulkiessa?

- voiko kirkossa viheltää?

- voiko (tyhjässä) kirkossa hypellä pikkuhoususillaan kun tulee kiire vaihtaa vaatteet (muuan urkuri ainakin vaihtoi kamppeensa siinä vain parvella)?

- voiko pistellä uruilla pätkän Uralin pihlajaa esitellessä mukavan kuuloista kieliäänikertaa?

- voiko sureville omaisille kertoa kaskun?

- voiko urkujen takana piilossa jumpata saarnan aikana?

- voiko hautajaisten aikana käydä läppärillä internetissä, tai lukea aikakauslehtiä?

- voiko kirkon kuusiaidan juureen pissiä hätätapauksessa, entä hautausmaan?

- voiko kuunnella urheilukisoja kännykkäradiosta korvanapeilla hautajaisten tai messun aikana?

- voiko käydä vohkimassa seurakunnan emännän jääkaapista syötävää pahimpaan nälkään?

- voiko keskustella hautajaisissa lähiomaisten pöydässä autoremontista papin kanssa?

- voiko sanoa veteraaneille, että kohta teitä ei enää ole?

- voiko kertoa häissä laululusooloa esittämään aikovalle/pyydetylle, että ei siitä laulamisesta tule yhtään mitään?

- voiko sanoa esimiehelle, että liturgian toimittamisessa olisi parantamisen varaa?

Useita näistä olen voinut, en kerro kuitenkaan mitä. Kaikkia olen harkinnut jossakin elämäni vaiheessa. Että semmosta.

Kansalaisaktiivisuutta

2010-03-18T14:39:00.002+02:00

Nostan kerrankin hattua jollekin Facebookkiin liittyvälle. Ahtaajalakkoilijoiden tuuraajiksi ilmottautuneet vapaaehtoiset nostivat kissan hienosti pöydälle. Samanlaista aktiivisuutta olisi tarvittu aikanaan paperityöläisten lakkoillessa - sen lakon vaikutukset ovat nyt hyvin näkyvissä, liian leveä leipä vie leivän osalta työntekijöistä.

Meitä on paljon korkeakoulutetuilla aloilla työskenteleviä, joiden palkka jää kevyesti kolmanneksen jälkeen nyt lakkoilevista ahtaajista. Puhumattakaan näistä seurakunnan hommista, puurramme ilman mitään ilta-, ylityö- tai sunnuntailisiä lähes joka viikonloppu ja olemme kaikki juhlapyhät töissä.

Arvostan erittäin korkealle kaikkia käytännön ruumiillista työtä tekeviä, mutta nyt liittoutuma nimeltä SAK menettää viimeisenkin luottamukseni asettumalla vastustamaan vapaaehtoisten lakonpaikkaajien työtä. Ei mene oikein, jos muutenkin keskimääräistä selvästi hyvätuloisemmat vaativat vielä enemmän, vaikka ala ei vaadi erityislahjakkuutta tai erityisen vaativia opintoja - itse asiassa työn voi oppia tavallinen ihminen nopealla kurssituksella tai työssä oppimalla, kuten vapaaehtoiset nyt käytännössä antavat ymmärtää.

Ehdotan, että jatkossakin epäoikeudenmukaista lakkoilua hillitään tekemällä samaa työtä vapaaehtoisvoimin. Amen.

Wau

2010-03-15T23:30:00.001+02:00

Eipä ole jaksanut bloggailla, mutta nyt on merkinnän aika. Siihen on nimittäin syytä, alkavathan keväthanget olla parhaimillaan. Tänään vietin yli kaksi tuntia järven jäällä eikä laduista tarvinnut välittää. Hanki kantaa pilkkijääkin ja kovan pinnan päälle on satanut jokunen sentti lunta. Luistelusuksi kulkee kauniisti ja suhisee lähes äänettömästi; hiihtäjä valtaa käsittämätön euforia kun neitseellinen sisävesisaariston lumikenttä jatkuu ympärillä joka suuntaan ja hangen pinta aaltoilee hiemen jalan alla.

Siinä on yksi tämän työn hyvistä puolista, joskus arkisin vapaapäivänä saattaa löytyä rakonen livahtaa pitkälle lenkille. Myös työpäivinä epäsäännöllinen työaika voi olla rikkauskin. Parhaan päivänpaisteen aikana vain pistää paperityöt ja harjoittelut hetkeksi poikki ja tekee niitä sitten vaikka iltasella lasten rauhoituttua. Muuten se ei ole hyvä vaihtoehto, mutta parhaista ulkoilukeleistä kannattaa maksaaa jossain muodossa.

Toimituksia ja kokouksia ei tietty voi siirrellä, mutta ne ovat onneksi vain osa työaikaa. Huomenna taas hiihtämään!

Aattelin vaan

2010-02-22T16:14:00.000+02:00

Joskus kuulee puolihalveksivia kommentteja ihmisistä, jotka nauravat omille vitseille. Mietin äsken lumitöitä tehdessä, että mistäs moinen? Onko nimittäin mieltä kertoa juttua, joka ei naurata edes itseä? Otetaanpa pari kuvitteellista tilannetta.

Luennoitsija yleisön edessä aloittaa kaskulla: Tämä eilen kuulemani tapaus saattaa huvittaa joitakin teistä läsnäolijoista, mutta minua ei naurata, kerron kuitenkin...

Mies kavereiden kesken: Kuulin eilen jutun, joka on kuulemma vitsi...

Koululainen koulussa (viittaa): Opettaja, voisitko selittää minulle vitsin jonka isi eilen kertoi?

Ei oikein kuulosta todelliselta elämältä? Iloisuus tarttuu, vaikkei huumoria ymmärtäisikään. Vastuu on siis kuulijalla, kuten savossa...

Lisäsäkeistöt

2010-02-16T00:45:00.004+02:00

Kun nyt Siionin laulujen lisävihkossa olemme saaneet olla ihastelemassa paria hyvän tavan vastaista "lähes plagiaattia," pyydän saada kirjoittaa, näinkin laitimmaisen tuntoisena ja aralla mielellä, ehdotuksen uudeksi lauluksi. Vaikkapa SL 327 on rohkaisemassa minua tähän (ks. virsi 37, numerossakin vain kakkonen lisätty väliin), tai SL 311 (virsi 494), tai SL 293 (Virsi 485).

Ehkä härskein tapaus, jota en voi hyväksyä ja ymmärtää, on kuitenkin SL 289 (eli virsi 368):

SL 289: 2
Jeesus, lähellesi jään
ja rakkauden hoivaan.
Laaksoon myöskin pimeään
näin yltää valo taivaan.

VIRSI 368: 2
Lapsen heikon tuntee hän
ja rientää avukseni.
Korven tiellä synkeän
hän on mun paimeneni.

Myös muut säkeistöt ovat hiukan toisin sanoin muotoiltu virrestä. Korven tie synkeä - laakso myöskin pimeä, teema ja muunnelmia... Eniten tässä surettaa se, että plagiointiin syyllistyy suuresti arvostamani runoilija, yksi parhaista. Todennäköisesti tämä teksti ei jonkun muun kirjoittamana olisikaan mennyt seulasta läpi. Luulisi jollakulla työryhmän jäsenellä kellojen kilisevän, onhan siellä virsikirjan tuntevia kanttoreitakin mukana.

Mutta nyt asiaan, lisäsäkeistöjä virteen 598, tai suoraan uudeksi Siionin lauluksi, kunhan uudistus edistyy.

Kaikki täällä rupsahtaa,
sitten hautaan kupsahtaa,
eikä maalit naamassa
takaisin tuo nuoruutta.

Auto uusi naapurin,
loisto Mersu -tietenkin,
mutkan taakse ehti vaan,
(pum)
kaskoa ei ollutkaan...

Vaimokin niin uhkea
naapurin on talossa,
kauneutta sekin lie
että "paasaus" järjen vie?

Kanttorilla kollega
urkuri niin taitava
kämmäs häissä julkimon,
lehtihin sai otsikon.

Lenkkeilevä kaveri,
oikein maratoonari,
ennätystään tavoitti,
nestehukkaan kupsahti.

Palkkaa pomot aina saa
duunaria parempaa,
vastuusta se maksetaan
- jos et joudu vankilaan.

---------

Kirjoitteli blogisti
- hetken aikaa nauratti,
kunnes huomas, kappas vaan,
täytyy mennä nukkumaan.

Makuuhuoneen hämärään,
lähden tästä hiipimään,
siellä vaimo hurmaava
odottaa mua - kuorsaava.

(oma moka, olisit katsonut kelloa)

Talvi, opus 3

2010-02-09T15:23:00.004+02:00

Pakkanen
piiskasi poskipäihin, jäädytti
silmäripsiin vesihelmet
- viiman silmistä vuodattamat.

Narisevalla polulla lasten jälkiä,
kapea ura
lumen keskellä,
hämärän häivyttämät oksat
ylhäällä käärmeinä
tähtitaivasta vasten.

Sisällä tuli,
kaikki sen ympärillä,
palavat puut lämmittivät,
ulkoa pakkasesta tuodut.

Talvi, opus 2

2010-02-08T09:38:00.002+02:00

Rahisevin suksin
olen tullut sinua lähelle.
Puhu minulle,
puhu lumisissa puissa,
puhu pensaissa,
puhu kotijärven halkeilleessa jäässä,

puhu minulle,
sillä kohta jäätä
ei enää ole
ja pensaat alkavat vihertää.

Ovelta ovelle

2010-02-07T14:28:00.002+02:00

Ovella kävi juuri kaksi neitoa, aivan tavallisia siististi pukeutuneita nuoria. Yleensä täällä kiertää iäkkäämpiä rouvia, joten ennen ensimmäisiä sanoja en ollut varma keitä he ovat. Varmaan jo arvaatte?

Keskustelu meni jotakuinkin näin:

- Isi, pihalla on jotakin naisia, nyt ne on jo ovella!
- pim pom (ovikello)
- Päivää.
- Päivää päivää.
- Olisiko pieni hetki aikaa keskustella?
- No mistähän aiheesta?
- Oletteko ajatelleet, pääsevätkö kaikki hyvät ihmiset taivaaseen?
- Anteeksi, mutta voisitteko kertoa mitä liikettä edustatte?
- Jehovan todistajia.
- Olisitte kertoneet sen heti, pidän melko epäkohteliaana etteivät toisten koteihin tulijat sano ketä ovat.
- (Hämmentynyt hiljaisuus)
- Eli ei kiitos tällä kertaa.
- No, Hyvää päivän jatkoa.
- Sitä samaa, hei.
- pang (ovi)

Uskonnonvapaus on toki kaikilla ja ovelta ovelle kiertämisen sulatan niukin naukin, mutta nykyistä toimintatapaa en oikein hyväksy. Viime aikoina olen joka kerta nimittäin joutunut kysymään, mitä liikettä ovilla kiertäjät edustavat - vaikka tietäähän sen heti kysymättäkin.

Miten muut toimitte? Yritän olla kohtelias, mutta selkeästi lopetan keskustelun jo ennen sen alkamista. Muuten kiertäjistä tulee riesa, kun käyvät useammin.

Talvi

2010-02-06T17:37:00.002+02:00

Hiutaleet olivat kauniita,
putosivat
toinen toistensa lomaan,
putosivat, tekivät
oksista morsiamen,
valkohuntuisen.
Huntu sai ylleen toisen, kolmannen
kiteet jäätyivät, alkoivat painaa.
Oksat taipuivat valittaen,
valon saattoi enää
vain aavistaa.

Tuuli hengitti hiljaa
valkean metsän yli,
Tykkylumi liikahti, tippui,
vapautti oksan,
kohmeiset neulaset värähtivät,
oikenivat hitaasti.
Kaukana aurinko
kylvi jo valoa pilviin,
jonain aamuna
puhkeaisi kevät.

Siionin laulut

2010-02-06T00:11:00.004+02:00

Topi on tutkiskellut edellistä Siionin laulujen uudistusta. En ole aivan varma omasta suhtautumisestani, mutta mielenkiintoista pohdinta on. Ehkä vanha versio olisi ollut itselleni läheisempi ainakin sanoituksiltaan?

Joskus tuntuu kiusalliselta, jos raja-aitoja korostetaan liikaa. Normaali ihminen ymmärtää seinän nähdessään että se on siinä - onko eriseurojen ajalta jäänyt tavaksi naulata seinään SEINÄ-kylttejä?

Onkohan monen muun usko niin paljon vahvempi kuin minun, että sitä on syytä alleviivata punakynällä. Viittaan edelleen vanhaan uskontunnustukseeni.

Viime aikoina olen ihaillut nuorten suoraa toimintaa koti-ry:llä. He tuovat uteliaat koulu- ja opiskelutoverinsa katsomaan seuramenoa, moni kavereista on käynyt useammankin kerran. Viesti tuntuu olevan: minä nyt vain uskon näin - tule katsomaan ja tee omat johtopäätöksesi. Herätysliikkeemme ulkopuolelta tulevien kuulijoiden läsnäolo tuo oman, sanoisin positiivisen mausteensa seuratunnelmaan. Aikanaan tupaseuroissa on ollut sekaisin herätyksen kokeneet ja kokemattomat, miksi ei nytkin?

Viimeistään Topin käsittelemän ajan tienoilla oli kylästä kylään -seuraperinne lienee on hävinnyt ja ry:iden toiminta laajentunut muistuttamaan nykyistä. Hävisikö silloin jotain olennaista muualtakin kuin laulukirjasta? Saamme jäädä tätä miettimään...

Pärstäbiblia

2010-02-05T13:13:00.003+02:00

Facebook on nyt "se" juttu. Voivoi. Tietoturvaihmiset ovat huolissaan - omaa tietoturvaansa voi palvelussa säädellä, mutta suuri osa käyttäjistä ei sitä osaa tai välitä tehdä. Niinpä yllätyksiä voi tulla itsestään huolehtivillekin kavereiden suojaamattomien profiileiden kautta.

Onkohan kyseessä lopulta suuren luokan huijaus ja tiedonkeruu henkilöiden yksityiselämästä jotain jo suunniteltua tai suunnittelematonta varten?

Mikä tahansa "sisäpiiri" on arka ristiriidoille, niin myös armas herätysliikkeemme. Nyt Facebook on ruvennut pinnan alla repimään, ehkä enemmän kuin sen väitetään rakentavan. Syntyy nimittäin kuppikuntia, palveluun kuuluvat ja kuulumattomat, kavereiksi hyväksytyt ja hyväksymättömät. Minusta on kiusallista olla "tirkistelemässä" kuka on kenenkin kaveri - tähän tilanteeseen joutuu helposti, jos hakupalvelu ohjaa vaikkapa muusikon taustatietoja etsivän hänen Facebook-sivulleen.

Olen jopa törmännyt tilanteeseen jossa ulkopuolinen ihminen ihmettelee ääneen, että ovatko kahden ihmisen välit enää kunnossa? Ai milläkö perusteella? No siksi vain, että toinen ei näy toisen Facebook-sivuilla kaverina. Tottakai välit ovat silloin poikki, eikö vain!?

On hienoa päästä jonkun tunnetumman/vaikutusvaltaisen henkilön kaveriksi, oppilaan opettajan kaveriksi, köyhän rikkaamman jne. Politiikasta ilmiö on tuttu populisteista, jotka aina onnistuvat vääntämään itsensä samaan kuvaan suosituimpien kollegojen rinnalle.

En tiedä kärjistänkö vähän, mutta ainakaan en paljoa. En vain jaksa uskoa että mokomaa palvelua, joka jo tuntuu pyörittävän puolta yhteiskuntaa, on perustettu vain hyvän hyvyyttään ilmaiseksi. Jotain siinä on takana. Ja onhan sillä saatu lisättyä ainakin monta herätysliikkeemme toiminnasta tutun näköistä nenää kiinni ruutuun, vaikka telkkareita ei olisikaan. Olisiko takana atk-bisnes, kohta kaikki muutkin päivittävät profiileitaan jopa vessassa, kuten muuan demaripoliitikko jo myönsi tekevänsä. Istuu muuten puoluejohtajan tuolilla... Kompakteja kannettavia tietokoneita luulisi menevän kaupaksi.

Muodin mukana

2010-02-04T13:20:00.005+02:00

Muuan Juba osuu usein naulan kantaan.

Tällä kertaa hän keräsi muoti-ilmaisuista inhokkeja. Minä olen välillä keräillyt niitä myös - aivan, minä. Listan ykkönen pääsi heti käyttöön.

- Aivan! (yleispätevä ilmaus kun halutaan olla vähintään yhtä pätevä kuin edellinen puhuja)

- Näin! (esim. juontaja musiikkiesityksen tai haastattelun jälkeen)

- Ja näin! (ks. edellinen)

- Niinku

- Totanoin

- Tuota, tuotanoin

- EVVK

- Todella, todellakin (todella usein ja painokkaasti toistettuna)

- Ihan oikeesti (siis tiätsä ihan oikeesti)

Listalle nousee myös puheen intonaatiO, jossa joka toiSEN, tai kolmanNEN sanan loppuoSA, tai vähintään lauseen lopPU, lausutaan korostetusTI ja muuta puhetta huomattavasti korkeammalTA. Kuulostaa ihan yhtä kauniilTA, kuin kirjoitettuNA. Siirtynyt Englannin kielesTÄ?

Ja näin! Osaa inhokeista tulen käyttäneeksi itsekin, mutta toivottavasti tuo intonaatio pysyy poissa. Listaa voisi jatkaa niinku todella pitkälle, ihan oikeesti, mutta evvk...

Pyydän lukea

2010-01-29T15:44:00.003+02:00

Maailmassa on paljon kummallisia juttuja, otan taas esille yhden: isi-epidemia, tai halu-epidemia.

Tämä isi/halu on siitä kumma virus, että sen oireet ilmenevät puheessa. Haluaisin nyt kertoa miten, eli kerroin jo. Muuan kärkirivin naispoliitikko nousi viimeisissä vaaleissa suureen rooliin viruksen iskettyä.

Mistä tuo virus oikein tulee? Miksi ei voi sanoa yksinkertaisesti "kiitos teille kaikille" - mutta ei, lauseen on tietysti kuuluttava "aivan aluksi haluaisin kiittää teitä, että olette..." tai "näin lopuksi haluaisin kiittää..." Monta kertaa olen ollut vähällä kajauttaa: "mikset sitten kiitä?"

Ilmiö ei ole vieras myöskään seurapuheissa, sielläkin se tökkää korvaan joka kerta. "Puheen johdannoksi pyydän lukea," tai "haluaisin lähestyä aivan erityisesti sinua, joka..." jne. Kuulostaako tutulta. En tiedä muista, mutta minulle itselle puhuja tai poliitikko jää viruksen iskiessä yhden "isin" päähän. "Kuulepa sisareni/veljeni" tai "Rakas ystäväni" tulee paremmin suoraan kohti, lähelle.

Isi/halu-virus tekee siis puhujasta hiukan etäisen ja "virallisen." Siihen pitäisi keksiä vastalääke!

Tahtoisin toivoa sinulle
jotakin oikein hyvää...

Kuuluu peliin

2010-01-22T23:41:00.003+02:00

Mikä oikeuttaa väkivaltaan?

Tätäkin kysymystä olen monesti miettinyt. Ehkä ainoita tilanteita mihin tavallinen ihminen voisi törmätä on vääryyden estäminen, jos muita konsteja ei ole. Jos esimerkiksi lapsi olisi uhattuna tai sattuisi silminnäkijäksi raiskaukseen. Silloin todennäköisesti ei paljon fyysistä kontaktia välttelisi. Muuta ei oikein tule mieleen.

Entä kamppailulajit urheilussa. Pääsääntöisesti niissä on kyse kontrolloidusta urheilumuodosta (myös nyrkkeilyssä, paria surullisen kuuluisaa ammattilaista lukuun ottamatta). Kamppailulajeissa on tarkoin määrättyä, kuinka vastustajaa saa hutkia.

Eniten minua hämmentää joukkuepelien, erityisesti jääkiekon raaka väkivaltakulttuuri. Virallisesti väkivalta ei ole kaukalossa sallittua, mutta niin pelaajien, valmentajien, kuin tuomarienkin mielestä "se vain kuuluu peliin." Lajissa, jonka alkuperäinen idea on olla toista taitavampi ja sujauttaa kiekko maaliin palkataan joukkueisiin erityisiä väkivaltapelaajia, joiden tehtävänä on murjoa ja pelotella vastapuolen pelaajia.

Kadulla tehtynä jääkiekkokaukalossa tapahtuvista teoista korjattaisiin heti virkavallan huostaan ja pian tuomittaisiin eriasteisiin rangaistuksiin. Pelissä samat teot ohitetaan olankohautuksella, pienellä jäähyllä ja maksimissaan ottelurangastuksella, pelaaja pidetään jonkun ottelun ohi sivussa ja joku toinen hoitaa murjomiset sillä kertaa - niitä tilanteita varten on ennakoidusti palkattu toisia väkivaltapelaajia.

Erityisen huolestuttava oli vasta julkaistu uutinen, jossa Hämeenlinnalainen juniorijoukkue teki lähestulkoon jauhalihaa vastapuolesta. Joukkueen valmentaja ei pitänyt pelitapaa ollenkaan kummallisena ja julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan väkivaltaiseen pelityyliin oli lietsomassa myös pelaajien vanhempia kaukalon laidalla. Eikös urheilun pitäisi vähentää agressioita, ei lisätä niitä?

Lopuksi blogistin rohkea ehdotus: urheilussa tapahtuva väkivalta pitäisi käsitellä poliisiasiana aivan kuten katu- ja perheväkivaltakin. Tämä koskisi myös kamppailulajien tahallisesti sääntöjenvastaisia otteita. Ehdollinen vankeusrangaistus tuomittuna saattaisi kovasti hillitä haluja koukkia mailalla naamaan, taklata selkään, tai heittää hanskat jäähän nyrkkitappelun helpottamiseksi. Ja en heitä tätä vitsinä, vaan aivan vakavissani.

Tuolla ladulla jos ruhjoutuu, siitä saa syyttää vain itseään...

Puhheenjohtaja

2010-01-20T12:01:00.002+02:00

Olen monta kertaa miettinyt, että ry:n johtokunnat ovat tasa-arvolain mukaisia toimielimiä, joissa on sekä miehiä että naisia. Puheenjohtajat eivät useinkaan ole puhujia ja pyhänhengenpappeus ei katso sukupuolta. Miksi puheenjohtajana ei voisi toimia nainen? Naiset ovat hyvin usein tehokkaampia organisaattoreita kuin miehet ja siitähän olisi suurta apua.

Ei varmaan ole kovin harvinainen tilanne, että henkilöitä joiden elämäntilanne antaa myöten normaalia johtokuntatyöskentelyä sitovamman puheenjohtajuuden hoitamiseen on vähän ja niistä puheenjohtajaksi persoonaltaan hyvin soveltuvia vielä vähemmän (tosin sihteerin työ kuormittaa usein vielä enemmän).

Osaako tähän joku vastata niin, että minäkin sen tajuaisin. Monenlaisia verukkeita olen kuullut, mm. sen, että puheenjohtaja joutuisi hoitamaan hengellisiäkin asioita ja siksi hänen pitää olla mies. Hengelliset asiat hoidetaan kuitenkin henkilökohtaisen sielunhoidon kautta ja laajempaa harkintaa vaativia kysymyksiä pohditaan yhdessä. Ja kun se puheenjohtaja ei ole usein kuitenkaan puhuja/pappi... Ei toimi tämäkään syy. Onko tähän oikeasti opillinen syy olemassa?

Ladulle

2010-01-12T09:27:00.003+02:00

Hus, ladulle siitä!

Nyt kannattaa sijoittaa itseensä, vaikka väkisin aikaa järjestelemällä. Tällaisia talvia ei välttämättä enää tule, joten muistojen pankki ihanilta talvihangilta tarvitsee talletuksia. Joka paikassa ovat puut lumisia ja maisemat upeita.

Ilmainen vinkki: pidän nykyisin luistelusuksissa luistovoitelun jatkuvasti lauhan kelin vahoilla ja perinteisen suksissa pakkaskelin voitelun (pitovoiteena ohuesti pakkaskelin liisteri, jonka päälle Vauhdin legendaarinen "porkkana" -purkkivoide, toimii muutamasta pakkasasteesta paukkupakkasiin asti). Sama koko perheen suksissa, pääosin. Lauhalla kelillä hiihdetään vapaata, pakkaskeleillä perinteistä. Ei kukaan aivan koko ajan jaksa ison poruukan suksiin voiteita vaihdella, vaikka muistaa vanhan vinkin.

Keväthangilla sitten pitää soveltaa perinteisiinkin muuta voitelua.

Tämä virren säe tulee mieleen nyt usein.

...Pakkastalvi, suoja,
rakeet, lumi, jää,
ylistäkää Luojaa
suurta, väkevää....

(virsi 457: 4)

Tuska

2010-01-07T11:11:00.004+02:00

Taas tekee kipeää, joitakin ristiriitoja minulle niin tärkeän kansankirkon ja oman herätysliikkeen välillä kiistämättä on. Ensi sunnuntai on kastepyhä ja virsien valinta oli taas tiukassa - pyhälle ehdotetut virret kun kulkevat eri latua omien ajatusteni kanssa.

"Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä..."

Tähän yhteen lauseeseen on sidottu kirkon kasteopetus ja tulkinta on hyvin yksioikoinen: opetuslapsi = jumalanlapsi.

Entä jos miettii asiaa toiselta kannalta. Tarvitseeko juuri Jumalan löytäneen, parannuksen tehneen, armon tuntemisissa elävän ihmisen, tai toisaalta viattoman vauvan olla "opetuslapsi"? Jos ajattelee, että opetuslapsi on henkilö, joka opiskelee uskomista, istuu samassa "luokkahuoneessa" toisten samanlaisten kanssa pystyäkseen pitämään puoliaan muuten liian voimakasta vastustajaa vastaan. Hän tarvitsee vertaistukea ja suuremman voiman apua, liittoa seurakunnan ja Jumalan kanssa. Kaste olisi se liitto, erittäin tärkeä liitto, mutta "vain" uskon ylläpitäjänä, ei synnyttäjänä? Pieni lapsihan on Jeesuksen itsensä ilmoittamana uskon esikuva, eikä siinä kasteesta mitään puhuta. "Jo äitisi kohdusta minä sinut tunsin..."

Tuleekohan papeilta sanomista, kun en meinaa millään pystyä valitsemaan virsiä suositusten mukaan. Tekee vain niin kipeää.

Lappeenranta

2010-01-06T20:40:00.002+02:00

Heitänpä omat suosikkini ennen tulosten julkistamista.

Naisista Hanna Rantala ja miehistä Niklas Vepsä. Perusteita? Aidoimmat äänet ja laulajatyypit. Kokonaistaso oli sinänsä vähän pettymys, varsinkin miesten puolella. Marjukka Tepponen ja Waltteri Torikka ovat tuomariston kokoonpanon huomioiden (ja edellisten kisojen tulosten painopisteiden perusteella) varmasti korkealla, mutta tietyt äänenkäytön maneerit jättivät minut vähän kylmäksi. Noilla ensiksi mainituilla ei niitä ollut, ainakaan yhtä paljon.

Kysymys on siis laulukilipailuista...

Työkalut kunnossa?

2010-01-06T13:21:00.001+02:00

Iltalehden otsikoita satuin katsomaan netistä ja törmäsin aika vekkuliin kielikuvaan:

"Nainen jäi potkukelkalla lunta auraavan työkoneen eteen"

- yhä uudestaan ihastun äidinkielemme kiemuroihin...

Kuin viimeistä päivää

2009-12-22T11:23:00.003+02:00

Eilen illalla mietin taas vanhaa sanontaa: "älkää antako auringon laskea vihanne ylle." Kerroin ajatuksista vaimollekin, en tosin tuota sanontaa tuollaisenaan.

Eihän sitä vihaakaan tarvita, kun jotain korvaamatonta voi tapahtua. Elämässä kun voi tapahtua mitä tahansa; päivittäin liikumme vaarallisessa liikenteessä, kävelemme liukkaiden kohtien yli, emme välttämättä huomaa matalia esteitä jne. Jo ilman kompastelua ja kaatuilua voi mitä tahansa sattua, nuorillakin ihmisillä katkeaa verisuonia päästä tai tulee aivoinfarkti - äkillisesti, ilman varoituksia.

Läheinen ihminen voi kuolla, kommunikointiväylät voivat katketa, tai persoonallisuus muuttua toiseksi aivotoiminnan muuttumisen myötä. Mitä meille silloin entisestä elämästä läheisemme kanssa jää?

Ei ole ollenkaan sama, millaisia muistoja me jätämme toisillemme, varsinkin silloin kun eroamme pidemmäksi aikaa. Viha on ehkä se pahin vaihtoehto, mutta, kuten sanottu, ei sitäkään tarvita kun jo varmasti harmittaisi. Jos kuolisin, tai oma isäni olisi kuollut lapsuudessani, mikä kantaisi lasta parhaiten elämässä eteenpäin? Olisiko se iltarukouksen yhteydessä siunaava ääni ja hyväilevä, hiuksia pörröttävä käsi, tai paijaava syli? Entä jos viimeiseksi jäisi vihainen huuto: "nyt kaikki sänkyyn ja hiljaa!" Seuraavana päivänä ei enää töistä tulisikaan takaisin...

Entä puoliso? Usein aamulla lähdetään eri aikoihin töihin tai toinen jää kotiin vielä nukkumaan lasten kanssa. Mihin illalla lopetetaan? Jos toinen vetäytyy yöpuulle ennen toista, jääkö päivän lopetus "ilmaan?" Toinen vain häipyy. Korvaako käännetty selkä hyvänyön toivotuksen, vaikka umpiväsyneenä samaankin aikaan vuoteeseen päädytään?

Ainakin meidän avioliitossamme, vaikka todellakin olemme ns. rakkausavioliitossa, ei onnistuneita päiviä ole ollut, liekö yhtään. Aina sitä jotain kränää on, joskus enemmän, joskus vähemmän. Siksi olen kokenut parhaaksi hyvänyön toivotukseksi kaksi sanaa: annatko anteeksi? Sitten on hyvää nukahtaa, kun tuota hengellistä reset-nappulaa on painettu. Mitä jos tämä jäisi tekemättä sinä iltana, kun rakastaan ei enää elävänä sen jälkeen näkisi? Tiedän, ei siitä suurempia teologisia pohdintoja tarvitse tehdä, ei elävä usko ole yhdestä "huollosta" kiinni. Mutta mikä muisto jää jäljelle? Se on sitä kauniimpi, mitä vähemmän rapattaessa tulleita roiskeita on pois pyyhkimättä.

Tästä onkin sitten lyhyt matka jouluun. Joulun toiseksi tärkein asia on se, miten kohtaamme oman inhimillisyytemme ja sitä kautta läheisemme. Sitä kautta joulun "ykkössanomakin" voi tulla lähemmäksi. Siitähän on kysymys: Jumalan syntyy ihmiseksi ihmisen rinnalle. Ihmiseksi, jolla on kaikki samat inhimilliset edellytykset loukata lähimmäistään kuin meillä. Ihmiseksi, joka pystyy halutessaan ymmärtämään ja rakastamaan toista ihmistä samalta tasolta, rinnalta. Ihmiseksi, joka joka lopulta kidutetaan hengiltä meidän muitten puolesta - joka ei sinänsä mitään auttaisi, jos hän ei olisi samalla osa Jumalaa, yksi Jumalan persoonista. Siinä se ainoa ero.

Eletäänhän tämäkin joulu kuin viimeistä päivää? Yritetään parhaamme ja mikä ei onnistu pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi - myös itselle.

Siunattua Joulua toivottelee
Pölökky-blogisti

Sähköä

2009-12-15T13:16:00.003+02:00

Puhelinmyyjät ne jaksavat hätyyttää. Tällä kertaa myytiin sähköä. Ikinä en puhelinmyyjältä mitään osta, valitettavasti, vaan haluan vertailla rauhassa hintoja.

Niinpä tein nytkin - vapaapäivän riemu, siihen oli aikaa. Tässä summittaisia tuloksia,

- Ensimmäinen hintavertailuissa esiin hyppäävä säästö oli noin 360 euroa vuodessa. Kuulosti suurelta. Mutta sitten laskin, että saamme nykyisestä sähköstämme suoraan s-ryhmän keskitysedun, neljäkin prosenttia välillä. Sähkö on iso menoerä, joka tapauksessa. Laskin mukaan suoraan sähkölaskusta saatavan hyvityksen ja vuoden koko bonuskertymän putoamisen. Menetetyt keskittämisedut: n. 180 euroa. Ja tämä sopimus oli sitova vuodeksi, eikä sitä voinut suoraan verrata nykyiseen "toistaiseksi voimassa olevaan." Eli hintaeroa jäi 180 euroa.

- No, valitsin liittymäksi toistaiseksi voimassa olevan. Siinä säästö olikin enää noin 240 e. S-bonuksen hävikki huomioituna lopullinen säästö noin 60 euroa ja palvelut huononisivat entisestään, eikä kotiseudun sähkötyöntekijöille jäisi siitäkään enää juuri mitään. Ei siis kannata ruveta sähläämään sähköliittymän kanssa!

Usko - tieto

2009-12-08T21:45:00.004+02:00

Tein minulle uuden, hätkähdyttävän löydön, kun mietin joulun tapahtumia. Jouluun liittyy syvimmillään ja suoraan kaksi ihmistä, Maria ja Jeesus, sekä näiden lisäksi vain hiukan pienemmällä roolilla kasvatti-isä Joosef. Te muut olette varmaan tämän joulun aarteen löytäneet aiemmin, mutta minulle tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan suuri löytö.

Olen tässä blogissakin usein pohtinut uskon merkitystä ja sitä, kuinka heikko se usko lopulta on, ainakin minulla. Jos jaksaa uskoa vähänkään Jumalaan on helpompaa elää, mutta kun sekin usko tahtoo horjua.

Ja sitten se löytö, yksi suurimpia mitä hengellisellä saralla olen tehnyt: Maria tiesi!

Maria oli lopulta ainoa ihminen joka todella pystyi ilman epäilyksiä tietämään, onko Jeesus syntynyt neitsyestä, vai eikö? Tähän nimittäin kristinusko vahvasti nojaa, ilman Jeesuksen toista olemusta, Jumaluutta, koko paketti romahtaa kasaan - ainakin osittain. Myös Joosef on uskon varassa, hänen oli uskottava tulevaa vaimoaan ja hänelle ilmestynyttä enkeliä, mutta konkreettisesti hän ei ole voinut joka askeleella Mariaansa vahtia. Aivan varmasti Marian raskaaksi tulo olisi meidän, välillä kaikella muulla kuin yläpäällä kuin ajattelevien miesten puolelta ollut mahdollista. Kautta aikojen on hetken hurmassa sortumisia sattunut näissä asioissa.

Olen Marialle kateellinen. Meille ihmisille on niin kovin tuttu ajatus tuo, että haluaisimme konkreettisia todisteita Jumalan läsnäolosta, tai emme niitä suostu/pysty/halua ympärillämme nähdä. Mutta Maria tiesi, että koska hän ei ole vielä ollut "sillai" Joosefin, eikä kenenkään muunkaan miehen kanssa, täytyy hänen odottaa lasta jollekin, jonka voima on paljon ihmistä suurempi. Siksi Marian lienee oli hiukan helpompi uskoa enkelin ilmoitus todeksi, kuin Joosefinkaan.

Entä muut ihmeet, joista kaiken maailman hengelliset yhteisöt Jumalan tekeminä ihmeinä, todisteina puhuvat? Ihmisen immuniteetti on uskomaton luomus, mutta ihmeparantumiset ja luonnonilmiöt voidaan yrittää silti perustella loogisina seurauksina alkuräjähdyksestä tai vastaavasta - mutta entä ihmisen syntymä ilman isää? Sitä ei pysty perustelemaan millään tieteellä nykytietämyksen valossa. Tämä lisää minunkin uskoani, ainakin huomiseen asti.

Tämä nostaa Marian arvon naisprofeettana hyvin korkealle. Itselleni on muodostunut Mariasta kuva lempeänä ja viisaana naishahmona, eikä laisinkaan omiaan keksivänä "horiskona." Marian lausumana "Jeesus on Jumalan poika" saa kokemusperäisen, vahvan sisällön. Me muut voimme vain todeta uskovamme. Juu, niin se vain on...

Jos joku paremmin raamattua tunteva tietää asiasta paremmin, niin kertokoon ihmeessä. Mutta ainakaan uuden testamentin pelastusteologiasta ei minun ymmärtämykseni löydä yhtään muuta näin selkeää kohtaa, jossa ihminen voisi turvautua mihinkään muuhun kuin hataraan uskoonsa. Ja siloinkin vain Maria.

meno mosso Pölökky

2009-12-04T16:23:00.002+02:00

Hiljaa uinuu pölökkypää
uinuu kunnes herää
silti sille maittaa ruoka
leventääpi perää...

Pölökylle ei maistu lenkki,
mikään muu kuin hookoo,
ehkä parin päivän päästä,
on Pölökky taasen OK.

Pölökkylässä köhii, yskii
auto sekä mies,
Jos ois koivuu, oisko Pölökky
raudus, vaiko hies?

Nöf nöf

2009-11-22T15:23:00.002+02:00

Nyt meillä nasuillaan. Sen kunniaksi sika-aiheinen arvoitus: mikä on pikkupossun rukous?

No tietty: Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta...

(vaimon laittama kinkkukiusaus oli sairaan hyvää)

Lämpimämpi

2009-11-18T15:45:00.003+02:00

Suomen hassuin sana on tuossa otsikkona, ainakin galluppien mukaan. Näistä viehättävistä suomen puhekielen sanoista voisi tietty runoilla vaikka mitä. Kokeillaan, ja tietty kalevala-mittaan!

Kollinpoika köllöttävä,
ällikällä ähöttäjä,
ymmyrkäinen öllöttäjä,
möllöttäjä mulkosilmä.
Napanöhtälölleröitä
pylpyröiksi pyörittele,
lämpimämmin lällyttele,
läyliäisille lähetä!

(esitysohje: jäykin leuoin, levein ja pitkin konsonantein)

Jatkan, jos jaksan... Tosin ei tuommoista tehdä "selvin päin," vähän väsynyt pitää olla.

Aamen

2009-11-11T21:30:00.003+02:00

Harvinaista, toinen blogimerkintä samalle päivälle!

Päiwämiestä oli mukava lukea tänään, jo pääkirjoitus oli kuin suora vastaus muuan blogistin tekstiin vähän aikaa sitten.

Myös Harri Vähäjylkän ajatukset lämmittivät. Erityisesti jäi mieleen pohdinta parisuhteen hoitamisesta - sekä se, että avioliittoon vihittäessä luvataan tahtoa toisen ihmisen lisäksi myös Jumalalle.

Loppukevennys: Luin ainakin kaksi kertaa lehdestä sanan kuoro, enkä yhtään kertaa lauluryhmä. Siitä pakkomielteestä aletaan pääsemään eroon. Vaikkapa 20 henkinen kuoromusiikkia esittävä kuoro on kuoro, ei mikään ryhmä, vaikka asian miten yrittäisi muuksi muuttaa. Sivistyssanakirja ei tunne lauluryhmää, kun liikutaan tuon kokoisissa kokoonpanoissa.

Musisointi

2009-11-11T15:25:00.008+02:00

Ensimmäinen ahaa-elämys tuli opiskeluaikana ja sen jälkeen se on uusiutunut säännöllisesti, jääden jopa pysyvästi olotilaksi. Tästä "ahaasta" on tosin välillä enemmän kuin haittaa kuin hyötyä, ainakin taloudellisessa mielessä ja ns. urakehityksen kannalta.

Tälläkin hetkellä suuri joukko nuoria kansalaisopiston, musiikkiopiston, konservatorion, ammattikorkean ja Sibelius-Akatemian opiskelijoita kilpailee siitä, kuka korkeimman tutkinnon tekee ja korkeimmat pisteet tutkinnosta saa. Samoin suuri joukko opettajia käy keskenään kilpailua oppilaiden tutkinnoilla arvosanoineen ja kiistelee koulukuntaeroista, omahan on aina parempi...

Luepa cv-tietoja konserttiohjelmista, tai internetistä! Niissä mainitaan mielellään näkyvyyttä saaneet oppilaat ja nimekkäät opettajat. Vähemmän suositut nimet jätetään usein kylmästi pois. Oman kunnian suurentamiseksi ratsastetaan toisten kunnialla. Kilpailua, kilpailua ja kilpailua, jonka rattaiden läpi valmistuu varmasti upeita suorittajia.

Mutta mikä tökkää? Kas kun musiikki on vuorovaikutusta, antamista, saamista, itkettämistä ja naurattamista, itkemistä ja nauramista, tunteiden elämistä ja kokemista, ei siis suorittamista. Liekö populaarimusiikin suuremman suosion syy siinä, että siellä "fiilis" on jopa överiksi menoon asti tärkeämpää kuin suoritus. Sääli, sillä klassella taidemusiikilla olisi huomattavan paljon enemmän annettavaa, kuin keskiverto kansalainen siitä irti ottaa. Populaaripuolella on kyllä osaavia(kin) tekijöitä, mutta myös huomattavasti kylmempää markkinavoimien peliä, jossa ihmiset saadaan maksamaan uskomattoman aliarvoisesta p*****ta. Lisäksi pimeimmät genret lietsovat ihmisisten psykkeen syövereistä sellaisia piirteitä, joiden soisin pysyvät mahdollisimman hyvin piilossa ja kurissa.(meni vähän sivuraiteille varsinaisesta päivän aiheesta)

ABA-rakenne on mukava rakenne, nyt palataan A:han, eli siihen Ahaa-elämykseen. Tajusin, että se, onko minulla mitään sanomista musiikin kielellä, on tärkein asia tässä ammatissa. Arvosanoilla ja titteleillä, virheillä tai oikeilla nuoteilla ei ole merkitystä sen rinnalla, tavoitanko kuulijan. Toisaalta negatiivinen puoli tuli myös esiin: kunnianhimoni urakehityksen suhteen riutui huonoon kuntoon, kuoli ja haudattiin, mutta ei noussut kuolleista. Teen paljon töitä ammattitaidon ylläpidämiseksi ja kehittämiseksi, mutta en tutkintoja ja titteleitä varten, vaan siksi, että työkalut hoitotyötä varten olisivat kunnossa. Musiikki julistaa, juhlistaa, hoitaa, lohduttaa ja rohkaisee, sen tekijä on parhaimmillaan melkoinen terapeutti.

Ja kaarto loppukadenssiin. Tämä kaikki tapahtui jo ennen kun kuulin Sinkkosen ajatuksia musiikin opiskelusta. Häneltä sain asiantuntijan painavalla kädellä pisteen i:n päälle.

Nöf

2009-11-04T22:14:00.008+02:00

Sikainfluenssaa tuntuu olevan jo vähän joka paikassa liikkeellä. Osa ihmisistä puhuu peloistaan, osa vaikenee. Kaikkia varmaan silti pelottaa, enemmän tai vähemmän. Syytäkin saattaa olla; Tornion 8-vuotiaana kuolleen lapsen tarina saattaa toistua, kun terveydenhuollon järjestelmä ylikuormittuu. Lääkärit ja hoitajat ovat ihmisiä, joiden harkintakykyyn vaikuttaa väsymys ja hekään eivät voi mitään, jos resurssit loppuvat kesken. Äkilliset muutokset ovat rajuille influenssaoireille tyypillisiä, saati sitten kun kyseessä on kaikille vielä uusi virustuttavuus.

Oma arvaukseni on, että joulun alla (ja jälkeen) on vielä hurja hautajaissuma edessä. Loppusyksy on ollut sillä rintamalla suhteellisen hiljaista - tyyntä myrskyn edellä, kokemuksen syvällä rinta-äänellä. Muutenkin hautajaisia piisaa yleensä ennen juhlapyhiä, kun kylmiöt tyhjennetään ja influenssat/mahataudit kaatavat heikossa kunnossa olevia vanhuksia ja muita potilaita. Siihen kakkuun kun laitetaan lisätäytteeksi tämä uusin pöpötulokas, niin arvaan todellakin edessä olevan työntäyteisen ajan.

Asiassa ei sinänsä ole kovin suurta dramatiikka: Ihminen syntyy - ja kuolee. Kuolema on vain nykypäivänä laitostettu piiloon ja sen ilmestyminen "arkipäiväisemmäksi" on ihmiskunnalle shokkihoitoa, ehkä jopa tervetullutta sellaista? Osaammeko oikeasti olla kiitollisia terveydestä ja vaalia sitä parhaamme mukaan, niin kuin arvokkaimpia lahjoja hoidetaan. Jospa p****n puhuminen lähimmäisistä vähenisi vähän, kun heidän olemassaolonsa ei olekaan niin itsestään selvää?

Entäpä sitten usko? Eikö usko ole juuri näitä tilanteita varten? Juuri sitä varten, että jonain päivänä minäkin kuolen? Ainakaan uskosta ei ole mitään haittaa, onpahan jotain mihin tarrautua epävarmuuden ja hädän hetkellä. Jos jaksaa edes vähän uskoa Jumalan olemassaoloon, antaa se jäljellä olevalle elämälle edes jonkinlaisen pohjan. Ainakin minä uskon juuri siksi, että lähtö voi tulla seuraavassa silmänräpäyksessä ilman sikainfluenssaakin - joka on kuitenkin vain yksi mahdollisuus lisää kuolla, lukemattomien muiden vaihtoehtojen rinnalla. Miksi muuten uskoisin?

Käytän tarkoituksella sanaa kuolema. Olen silittänyt läheisen ihmisen kylmää poskea - ja se tuntui lähinnä jääkaapista nostetulta joulukinkulta, hyvin kuolleelta. Siinä se oli, tarpeettomaksi jäänyttä orgaanista jätettä. Siitä se sitten laitettiin arkkuun ja peitettiin kuoppaan. Ei siinä mitään ihmistä enää ollut - kuoppaan meni todellakin "se", ei hän. Hän oli selvästikin jo jossain muualla.

Kuoleman läpi täältä jokainen lähtee ja se meitä kaikkia pelottaa. Kuoli ja haudattiin, sanotaan uskontunnustuksessa. Se, mitä uskomme kuoleman jälkeen tapahtuvan onkin seuraavassa lauseessa. Todellisuus siitä kuinka se tapahtuu jää nähtäväksi...!

Ja vaikka yöllä kuolema
pois minut kutsuisi,
on eläissä ja kuollessa
sinussa turvani.

(virrestä 556)

Kolmannen korvapuustin tarina

2009-10-31T00:28:00.005+02:00

Kolmannen korvapuustin tarina oli lyhyt, päätyi sinne mihin muutkin - massuuni. Lapset eivät sitä onneksi tiedä, heillä oli lupa syödä vain kaksi! Itse asiassa sitä neljättä ei lasketa, se päätyi massuun vasta pari-kolme tuntia myöhemmin, kun tarkasti ottaen oli jo seuraava päivä.

On se mukava, kun lapset kasvavat. Toisaalta on se haikeaakin, kun isommat eivät todellakaan enää iskän syliin hypi, mutta on siitä iloakin. Pienimmät voi jättää hetkeksi isompien hoivaan vanhempien päästessä lenkille ja kodissa on hiukan useammin pullan tuoksu. Nämä noin niin kuin esimerkiksi, tänään oli tuon jälkimmäisen vuoro.

Korvapuusti(t) tuntui(vat), öö siis maistui(vat) harvinaisen hyvältä. Tuollaista määrää ei voi syödä kuin kerran viikossa tai parissa, mielellään ei silloinkaan. Muuten joutuu pian kulkemaan pyörimällä; alamäet menevät kyllä, mutta ylämäessä ei painovoima auta...

Kiitos yläkertaan ihanista ipanoista -ja korvapuusteistakin!

Lutherin jalanjäljillä

2009-10-29T14:00:00.004+02:00

Mietin tässä, että mitäpä jos tekisi kuin Luther - ja taitaa niitä olla muitakin. Nimittäin niitä, jotka olivat aikansa radikaaleja, mutta ainakin jälkikäteen tunnustettuja uskovaisia kristittyjä.

Mitäkö Luther teki. No, nappasi kapakkalaulujen sävelmiä ja teki niihin hengelliset sanat. Miten toimisi tänä päivänä kotimaan lähetystyössä? Ennen kuin luet pidemmälle muistutan, että tämä on kirjoitettu kevennykseksi!

Saat kaikki anteeks,
kun Golgatalla on,
jo vuodatettu
veri viaton!

Tässä kapakkaviisun kertosäe jo vuosien takaa vähän uudestaan sanoitettuna. Alkuperäinen jäi mieleeni, kun poikasena matkahuollon baarin vieressä odottelin kyytiä soittotunnilta kotiin. Sävelmä on tietty rentunruusu... Yhtyisikö Oulun ry:n väki seuroissa tuohon? Kapakan porukkaa en epäile hetkeäkään.

Otetaan lievempi esimerkki. Jätetään sanoitukseen jotain tutun omaista ja käytetään kuluneita tuttuja kielikuvia:

Kaukaa tuuli soittaa
jo matkan loppuvan,
täällä uupuvalle
tuo viestiä taivahan:
Isäinmaasta se kertoo
ja maasta enkelien,
sinne matkani päätän
saan levon iäisen.

Maksettu on kaikki
synnit ihmisten,
uskothan, oi lapsi
synninpäästön sen,
mistä verinen risti
viel kertoo todistaen
että taivaaseen kerran
näin pääset uskoen.

Menisikö tämä läpi, vaikkapa ilman Uralin pihlajan rumpukomppia? Tai käytettäisiin isorumpua ja lautasia, nehän ovat sinfoniaorkesterin soittimia, eikä kevyemmän musiikin? Ja annettaisiin lasten lauluryhmälle (huom. RYHMÄLLE) rytmikapuloita, marakasseja ja triangeli.

En tiedä, yritän tässä vain katsella 40-60 vuoden päähän. Nykyisissä Siionin-lauluissa nimittäin on vanhoja tanssisävelmiä nippu. Jos vanha käytäntö toistuisi, tulisiko jo seuraavassa Siionin-laulujen uudistuksessa mukaan uusin sanoin vaikkapa Virtaa tai Malmsteenia?

----------
LISÄYS: Siis tämä kaikkihan on jo käänteisesti tehty moneen kertaan - "nykyaikaistettu" vanhoja virsiä uusilla tulkintatavoilla (sanoisin itse että raiskattu). Mutta olisi hauska nähdä mitä tapahtuisi, jos Rauhalat, Kinnuset ym. alkaisivat sanoittaa Apulantaa, Abrey:ta, Teräsbetonia jne. En minä noista tiedä yhtään mitään, mutta lehdistä muistan sentään nuo nimet.

Loppuun arvoitus: Kuinka monta neliötä lattialla on puoli potallista pissaa?
(arvata voi myös miksi osasin tuota kysyä, huoh)

Rauha

2009-10-25T23:14:00.004+02:00

Pyhäillan rauha,
talo nukkuu,
lasten huoneissa
tasainen tuhina.
Nuhraantunut unipeitto,
monissa pesuissa haalistunut
kuopuksen kainalossa.
Yöksi unohtunut uhma, leikki.

Matkalla väsynyt,
rakkain, kaiken tämän alku,
lepää jo uuteen päivään, haasteisiin.

Tässä vielä hetki, yksin,
hiljaa pimeässä tuvassa, pimeässä
syksyn yössä.
Lepo kutsuu
toistakin väsynyttä.

Kaikki siunattu anteeksi
- siinäpä se.

Miten virsi kaunis?

2009-10-24T23:42:00.006+03:00

Olipa kerran seurat, arki-iltana ja seuroissa väsyneitä lapsiperheitä. Olipa seuroissa kaksi puhetta peräkkäin ja ensimmäinen puhe piiiitkä ja monotonisella "yhden säveltason" puhetavalla pidetty. Puhujalla oli hyvä hengitystekniikka, ääntä ja puhetta riitti yhdellä hengityksellä monen lauseen verran, kunnes piti vetää keuhkot täyteen ja antaa taas evankeliumin virrata. Asiassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, päin vastoin! Mukavia veljiä molemmat ja oikealla asialla!

Silti monen kuulijan vaikutelmaksi saarnasta jäi tämä:
----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.------,----.-----,---,----
--,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.------,----.-----,
-----,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.------,----.---
--,-----,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.------,----.
-----,-----,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.------,--
--.-----,-----,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.------
,----.-----,-----,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.---
---,----.-----,-----,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,--------.
------,----.-----,-----,----.----,--------.------,----.-----,-----,----.----,------
--.------,----.-----,-----,----. (huomaa pilkut ja pisteet!)

Itselläni pää oli hieman kipeä toisen puheen ajan, muisto ensimmäisestä puheesta. Niinpä sekin puhe meni hukkaan, vaikka puhuja rupatteli mukavasti tärkeistä asioista. Musikaalisuudella on varjopuolensa. Kuulokeskus on ääni-informaatiolle usein normaalia herkempi, ja niinpä jokin toistuva ääniefekti sopivalla sävyllä, korkeudella ja voimakkuudella saattaa viedä jopa toimintakyvyn. Niin sitten kävi, seurapuheen aikana. "Tavallisella" kuulollakin varustetut olivat kuulemma tiukilla tuona iltana, päänsärkyä ei toki muille tullut.

Olisin ollut hoidon tarpeessa minäkin. No, alkuvirsi oli puhutteleva ja alkurukouksessa olin vielä kärryillä, mutta niillä sitten pitikin pärjätä.

En välttynyt ajatukselta, että opiskeluaikana läpi viedyt viestinnän kurssit toimisivat mainiosti myöskin kristillisyytemme puhujille. Saattaisihan se vähän vähentää puhujankin paineita, jos tietäisi miten viestinsä saa parhaiten perille. Olisiko aivan hurja ajatus, että joku asiaan vihkiytynyt tai peräti ammattilainen voisi aivan luvan kanssa antaa puhujille palautetta äänen käytöstä, artikulaatiosta, intonaatiosta ja nyansseista, ehkäpä myös mikrofoniin puhumisesta (on aivan oma lajinsa).

Toivottavasti tämä kaino toive ei tunnu liikaa arvostelulta! On vain niin, että lapsiperhekeskeinen toiminta iloisenkirjavine hälyäänineen, monin paikoin suuret toimitilat, sekä vanhentuneet tai muuten heikkotasoiset äänentoistolaitteet asettavat puhujien ulosannille niin suuret vaatimukset, että koulutettukin puhuja voisi olla ajoittain helisemässä.

--------------

Sitten arka aihe. Nuoret puhujat, usein teologit, saavat välillä selän takana jopa vähän väheksyviä kommentteja "niistä nuorien puhujien lyhyistä puheista." Onko puheen mitta pituus? Uskallan olla sitä mieltä, että joskus aivan yhtä tärkeä ja yhtä oikea asia virtaa puhujan suusta ulos 15 minuutissa, joskus 45 minuutissa. Hyvä niin, miksi jatkaa väkisin toiset 15 minuuttia että saisi "edes suviseuramittaisen" kasaan? Jos näen lautasen tyhjenneen ja lapsen maha on täysi, en kai silti mätä hänelle suuhun toista lautasellista väkisin vain siksi, että naapurin isäntäkin syöttää kaksi lautasellista...

Olen itkenut hiljaa syvällä itsessäni itseni jälleen terveeksi sekä varttitunnin, että kolmen vartin saarnan aikana. Älkää hyvät veljet stressatko puheen mitasta, paitsi silloin kun se venyy yli kolmen vartin! Sitä eivät minun persuukseni ja keskittymiskykyni tahdo oikein kestää.

Tuttuun tapaani (?) teen vähän karikatyyriä asiasta, että saan sanottavani sanottua. Suonette sen minulle?

Musiikki ja me

2009-10-15T12:07:00.011+03:00

Tässä taannoin oli mahdollisuus kuunnella lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ajatuksia lapsista, musiikista, musiikin opetuksesta ja sen vaikutuksesta kehitykseen, sekä elämään yleensä. Tässä muutama väkivaltaisesti tiivistetty ajatus. Samalla saan itsellenikin illan teemoista koosteen. Kommentit kursivoituna..

- Musiikin opiskelu hyvässä oppilas-opettaja suhteessa on verrattavissa yksilölliseen psykoterapiaan ja kokemus voi kantaa pitkälle elämässä, monesti syntyy jopa elinikäisiä ihmissuhteita.

- Kääntäen: Luovuuden kanssa työskennellessä ollaan aina aralla alueella. On siis mahdollista väärillä suhtautumistavoilla ja toimintametodeilla luoda jopa elinikäisiä traumoja. Siksi musiikkikasvatuksen parissa työskentelevien pitäisi tuntea tarpeeksi hyvin eri ikäkausien ajatusmaailma ja erityispiirteet. Esimerkiksi noin kahdeksan vuotias ei kestä sarkasmia ollenkaan. Ylipäätään opettaja ei saisi tyrmätä luontaista luovuutta, joka eroaa hänen omasta ajattelu- ja toteutustavastaan. Vaihtoehtoja voi varovaisesti antaa. Tähän olen omana opiskeluaikana törmännyt karusti...

- Musiikkikasvatuksen yleinen ongelma: "Sivulauseessa" ja nopeasti ohitetaan ajatus, että JOS kaikki ei menekään hyvin ja suunnitellulla tavalla, niin joskus saattaa mokata ja tehdä virheitä... Toimintamalli huonon päivän varalle jää saamatta. Tämän sijaan jokaisella harrastajalla ja ammattimuusikolla pitäisi olla opetettuna/opeteltuna valmis toimintamalli tilanteeseen KUN se päivä tulee - ja se varmasti joskus kaikille tulee.

- Klassinen taidemusiikki kasvuun ja kehitykseen vaikuttavana elementtinä on ylivertainen muihin genreihin verrattuna siksi, että sen perusrakenteet ovat samanlaisia kuin ihmiselämä (fyysinen ja psyykkinen toiminta) itse: hitaan ja nopean vaihtelu, rauhallisen ja "kiihkeän" vaihtelu, aloitus-kehittely-täyttymys-lopetus -malli. Tätä listaa voisi jatkaa jonkin aikaa... Klassinen musiikki antaa siis paremmin eväitä elämään ja tukee muuta kasvatusta ja opetusta.

- Musiikki antaa mahdollisuuden käsitellä vaikeimpiakin tunteita ilman sanoja, vähentää agressioita ja väkivaltaisuutta.

- Musiikki ei saisi olla suorittamista ja taidonnäyttöä, vaan osaaminen on väline kokea ja tuntea. Musiikkiesitys on samanaikaisesti jaettu ja yksilön henkilökohtainen (muusikko, kuulija) kokemus.

- Samalla tavalla kuin esim. uniriepu tai nalle symboloivat lapselle usein äitiä, eli toimivat ns. siirtymävälineinä itsenäisyyteen, musiikki ja yksittäiset sävellykset ovat monesti alitajuisia heijasteita ja muistumia eri asioista usein syvimmillään äitisuhteeseen liittyen... Blogisti tunnistaa itsessään tämän, ei niinkään tietyistä teoksista, vaan tietyt sointimaailmat, sointivärit ja akustiset tuntemukset luovat siltoja jonnekin huikean syvälle omaan persoonaan ja taustaan.

- Elämä alkaa ja loppuu musiikkiin. 22-24 raskausviikosta lähtien (muistankohan oikein) lapsi aistii kohtuvaltimon sykkeen, suoliston äänet, äidin puheen, laulamisen yms. Vanhus, joka ei enää reagoi puheviestintään, reagoi kuitenkin usein musiikkiin. Sinkkonen kertoi äidistään, joka ei kommunikoinut enää muuten, mutta yhtyi laulaen mukaan suvivirteen. Meille kanttoreillekaan tämä ei ole mikään uusi ja mullistava kokemus. Itse olen ollut tilanteessa jossa pappi pyydettiin laitoskäynnillä omaisten pyynnöstä antamaan viimeistä ehtoollista jo melkein tuonpuoleisessa tilassa olevalle vanhukselle. Periaatteessa ehtoollista ei saisi antaa jos sen vastaanottaja ei tilannetta ymmärrä -vaikea tilanne papille. Täysin tiedoton vanhus havahtui, kun pappi pyysi minua laulamaan tuttua virttä. Vanhus alkoi kakistella ja kyynel tuli silmäkulmaan. Pappi antoi hänelle sitten pienenpienen viiniin kastetun leivännokareen, että ei tukehduttaisi siihen...

"Kuoleman rajalla" käyneet ihmiset kertovat usein, että he kuulivat kaunista soittoa tai laulua.

Voi olla, että tähän aiheeseen pitää vielä palata, sen verran tuhti tietopaketti oli. Tässä vain pieni aavistus ja sekin omasta näkökulmastani katsottuna.

Ensilumi ja renkaiden vaihto

2009-10-13T14:23:00.003+03:00

Ipana 4 v. ei tänä aamuna saanut rauhaa sielulleen, ennen kuin hoitoon lähtiessään sai tehdä talven ensimmäisen lumipallon. Lumentulon evankeliumia tuli oven täydeltä makuuhuoneeseen jo paljon ennen kuin siellä lötköttävät kaksi henkilöä olisivat jaksaneet kyljyksiäänkään kääntää.

- "Isi, minä haluan ulos, Äiti, minä haluan ulos, minä haluan mennä tekemään lumipalloja, siellä on lunta!"

Siellä se nyt sulaa, ensilumi. Valkoinen valo piristää.

------

Talvirenkaat piti eilen laittaa alle. Vakiintunut tapani on tehdä tämä kaksi kertaa vuodessa toistuva operatsiooni näin:

1. Auto tasaiselle alustalle, pölykapselit pois ja kaikki pyöränpultit auton ympäri PITKÄLLÄ jatkovarrella vääntämällä puoli kierrosta auki.
2. Tämä vaihe toistetaan joka kulmassa: hallitunkilla kulma ylös, akkuporakoneella neljä/viisi nopeaa surausta, rengas pois, toinen tilalle ja toiset suraukset akkuporasta, kulman pudotus alas.
3. Kaikkien pulttien kiristys lyhyellä varrella, niin kireälle kuin vaivatta menee käsin.
4. Pölykapselit paikalleen ja ilmanpaineiden tarkastus (nykyisin paineilmakompressorilla, aikaisemmin isolla käsi-/jalkapumpulla)

Kas niin, jos varastointia ja pesuhommia ei lasketa aikaa menee noin 15-30 minuuttia per auto. Akkupora on kaiken salaisuus, kallista pulttipyssyä ei tarvita.

Ongelma

2009-10-11T19:06:00.002+03:00

Kuinka voisi kirjoittaa versovokaalit? Kuuntelin seurapuhetta ja mietin niinkin maallista asiaa. Monet murteet ja kielen ilmiöt on mahdollista "uloskirjoittaa" mutta versovokaaliin -luovuuteni tyssää.

Otetaan esimerkiksi sana ajattelen:

- ajattelen:ö
- ajattelen-n
- ajattelen-nnä

Ei toimi, ei. Kuinkas sen tekisitte? Olisi juhlallista kirjoittaa tekstiksi vaikkapa perinteinen aloitus: Isän(nöö), Pojan(nöö) ja Pyhän(nöö)hengen(nöö) nimeen(nöö). Yhdymme seurojen(nöö) aluksi yhteiseen(nöö) kiitokseen(nöö) ja rukoukseen(nöö).

Kamalan näköistä. Kuulostaa paremmalta, vaikka mua joskus naurattaa.

Asennevika?

2009-10-02T22:13:00.005+03:00

Viime aikoina on lehdissä (Päivämies, Siionin lähetyslehti) toitotettu paljon talkootyön merkitystä ja herätelty ihmisiä pohtimaan asenteitaan sitä kohtaan. Jutut ovat kieltämättä herättäneet ajatuksia, minussakin. Ehkä kylläkin vähän erilaisia, kuin mikä on ollut tarkoitus.

En ole lukenut aihetta käsitelleissä jutuissa yhtään haastattelua, jossa haastateltava olisi palanut loppuun tehdessään kiltisti kaiken pyydetyn - sen ohessa hoitanut leipätyönsä, perheensä, suvun yhteiset projektit yms. Näitä maan hiljaisia puurtajia on paljon, mutta lehtijuttuja heistä ei ole, siis loppuun palamisen jälkeen. Ennen sitä kyllä...

Yhdessä tekeminen on toki usein mukavaa ja en ollenkaan epäile, etteivätkö "hangon keksimainos" -tyyliin otetut kuvat keittiö- ja siivousvuoroista olisi todellisista tilanteista. Mutta kuka kävisi kuvaamassa sen, kun puolet ryhmästä puuttuu ja osa häviää ennen kuin työ on valmis. Viimeiset ry:n siivoajat tai leipomisryhmän sotkujen tiskaajat saattavat olla kaikkea muuta kuin innokkaita kuvattavia Päivämiehen kanteen - sitä paitsi kuvaaja on jo unten mailla kun he kotiutuvat. Tai kuka kuvaisi ry:n kotisivujen ylläpitäjät ja seuraohjelmien kirjoittajat, puhujien kutsujat ja keittiö- kolehti- ja seuraisäntävuorojen tekijät, kun he yöllä lasten rauhoituttua istuva silmänalukset mustina näyttöpäätteen ääressä. Tärkeitä töitä kaikki ja lienevät pakollisia tehdä. Yksineläville ei töitä tasapuolisuuden nimissä voi sälyttää, sitä paitsi he ovat usein työelämän puolella omasta tahdostaan joustavia työmyyriä ja tekevät pitkiä työpäiviä hankalina aikoina, jotta perheellisten työajat olisivat inhimillisempiä.

Itselläni ei ole mahdollisuuksia osallistua yhteisiin töihin läheskään niin paljon kuin haluaisin, ja haluaisin todellakin, aivan oikeasti. Kas kun työt menevät usein iltaan ja viikonloppuisin olen leipätyössä. Lapset ja vaimo ovat lähimmäisistäni järjestyksessä ensimmäisiä, jo raamatunkin opetuksen mukaan. En halua olla isä, jota lapset eivät juuri koskaan näe, niitä on ollut jo maailmassa tarpeeksi ja jäljet näkyvät karulla tavalla. Vanhempien työ ei ole myöskään vuorotyötä, kun toinen tulee, niin toinen lähtee. Ei, siihenhän hajoaa jo parisuhdekin. Olisi vääryys jos ainoa vapaaviikonloppu kuukaudessa ei olisi omistettu perheelle.

Muuttuuko vihjailu asennevammasta hyvin äkkiä syyllistämiseksi? Miksi minä en jaksa kävellä ry:lle rinta rottingilla yhteisiä asioita hoitamaan ja hymyillä siellä hehkeänä niin kuin Päivämieheen kuvatut henkilöt. Olenko muita huonompi ihminen, jos oma taakka on niin suuri, ettei siihen enää yhteistä kuormaa pysty ottamaan? Olenko huonompi uskovainen, jos en jaksa keskittyä valmistelemaan raamattuluokkia, pyhäkouluja tai kokouksia, tai jos en perhesyistä lähde syysseuroihin puhujaksi (onneksi minulla ei ole tätä murhetta)?

Tekisi mieleni väittää, että kaksi kolmannesta paljon puhutusta vapaaehtoistyön hiipumisesta on seurausta hektisen elämänrytmin aiheuttamasta uupumisesta, loppu kolmannes onkin sitten puhdasta välinpitämättömyyttä. Mitä sille voisi tehdä? Vastausta odotellessa on aika pistää tämä kompuutteri kohta kiinni ja köllähtää vaimon viereen.

Slogan

2009-09-30T14:54:00.003+03:00

Muuan Torvi keksii aina välillä hienoja kuolleina syntyneitä kuningasideoita, joten matkin vähän ideaa. Tehdäänpä tällä kertaa herätysliikkeellemme kunnon Slogan, tai muu "osuva" kampanjalause... Näitä voi siis maksutta käyttää vaikka paikallislehtien seurailmoituksissa. Tässä pari ehdotusta (markkinatutkimuksien mukaan slogan saisi olla enintään kolmen sanan mittainen).

- Armoa ilmaiseksi!

- Kaikki yhden hinnalla!

- Uskomattomille ihmisille!

- Verestä voimaa!

- Tunnelmaa tipun alla!

- Älä ole armoton!

- Tarmoa armosta!

- Oletko ulkona?

- Neulansilmän tuolla puolen?

- Tunne taivasikävä!

- Koti taivaaseen, taivas kotiin?

KÄYTÄNNÖN MAINOKSIA

- Nyt uusi perhehinnasto! (kahvio palvelee)

- Vielä ehdit vanhoilla hinnoilla! (laulukirja uudistuu pian)

- Sanaa ja saikkaa!

- Tassunnostopäivät ry:llä!

- Tossun alta armon alle? Parisuhdeilta ry:llä.

- Piipaamisen perusteet, seuralaulukurssit alkavat!

- "Matkalle läksin taivaaseen" suviseuratapaaminen astmaatikoille Oripäässä, viimeistä kertaa!

- Sisaralennus! Poikamiesten talvimyyjäiset Oulussa.

- Evankeliumia etsiville, rikospoliisin virkistyspäivät Jämsän opistolla.

JA VIELÄ ÖVERIKSI:

Enkelien alkeiskurssi, vielä on tilaa uusille osallistujille!

Voit osallistua kahteen seuraavista työpajoista:

- Sädekehän kiillotus, ergonomia ja menetelmät, pikakiillotus, otsonikehän vaikutus hapettumiseen
- Enkelinä liikenteessä. Autossa vai katolla, suojeltavan valinta, ruuhka-aikojen ongelmat, kohteen vaihto ja toiminta liikenneympyrässä (pahoinvoinnin hallinta), runsaasti käytännön harjoituksia.
- Ilmastonmuutos. Lämpötilan vaikutukset, saastepilvet ja säteily, lentäminen rajuilmalla tai pyörremyrskyssä. Talviurheilun uudet haasteet: "kun karahtaa kiville."
- Minä - enkeli. Enkelin identiteetti, ihmisyyden ja enkeliyden erot, suhde toisiin enkeleihin, enkeliyden haasteet.

Kansankirkko

2009-09-27T22:13:00.003+03:00

Väliin mietin, mitä tämä kansankirkko oikein merkitsee, siis omalle hengelliselle taustayhteisölleni. Kuulin juuri, että on paikkakuntia, joissa pyhäkoulu pidetään ry:llä sunnuntaisin klo 11.00! Mitä häh? Ehdin jo luulla, että kirkkomme jumalanpalvelusta on opittu arvostamaan. Lyhyimmästäkään klo 10 alkavasta sanajumalanpalveluksesta ei ehdi tuossa ajassa kotiin pakkaamaan lapsia autoon ja siitä viemään pyhäkouluun, ellei ensin mennä yhdessä kirkkoon ja perään aivan vieressä sijaitsevalle ry:lle. Ei sekään oikein kuulosta realistiselta lapsiperheen elämältä.

Tunnen häpeää omieni puolesta. Yhteinen jumalanpalvelus kirkoissa on aina arvossa pidettävä hetki, jossa luetaan pyhää raamattua, tunnustetaan usko ja yhdytään Isä meidän -rukoukseen, sekä otetaan vastaan Herran siunaus. Puhumattakaan ehtoollisen sakramentista. Vaikka kirkkoon ei mentäisikään itse, pitäisin hienona vanhaa tapaa, että jumalanpalveluksen ajalle ei tieten tahtoen järjestetä muuta toimintaa.

Puheet kansankirkon tärkeydestä jäävät sanahelinäksi, jos käytännön organisointi ei tue puheita. Seuratoiminta on itsellenikin ensiarvoisen tärkeää, mutta en voi ymmärtää ettei paikallisten seurakuntien tapahtumia usein huomioida ollenkaan. Esim. ry:n joulujuhlat osuvat lähes poikkeuksetta kolmannelle adventtisunnnuntaille, jolloin oma ammattikuntani on kiinni erään merkittävän tapahtumaketjun toteuttamisessa kirkoissa. Ja siihen tilaisuuteen olisi halukkaita tulijoita ry:lläkin (yllättäen). Vai, tuota noin, herää epäilys, halutaanko meitä musiikkialan ammattilaisia juhliin ollenkaan, ettei vain tultaisi omaa kunniaa tavoittelemaan sinnekin ja eihän se ohjelma liian hienoa saa tietenkään olla...

Tästä huolimatta allekirjoitan vieläkin edellisen blogitekstini. Jokaisessa kodissa on omat ristiriitansa, hengellisessäkin.

Kuinka sen sanoisin?

2009-09-24T11:49:00.007+03:00

Joskus mietin, että mitä haluaisin jättää lapsilleni henkiseksi/hengelliseksi testamentiksi. Eihän tästä elämästä koskaan tiedä, milloin rattijuoppo ajaa päälle, tai verisuoni puhkeaa päästä. Tässäkin työssä on tullut nähtyä aika paljon vaihtoehtoisia tapoja lähteä.

Mitään mahtipontista "minä uskoin näin, uskokaa tekin" se ei voisi olla. Enhän edes joka päivä jaksa uskoa Jumalan olemassaoloon. Eikä se voisi olla "tehkää mitä haluatte." Jotain sellaista siis, mihin haluaisin itse uskoa ja mihin haluaisin lapsieni turvaavan.

Ehkä kuitenkin haluaisin sanoa tämän:

Yrittäkää luottaa siihen, että Jumala on. Toivottavasti näette hyvänä kasvualustana tämän herätysliikkeen, johon jo kodin kautta olette kiinnittyneet. Ei siitä haittaakaan ole, jokin kiintopiste elämässä pitää kuitenkin olla. Samalla saatte arvokkaan henkisen/hengellisen tukiverkon elämäänne. On siinä toki huonot puolensa, niin kuin kaikessa, missä inhimilliset ihmiset toimivat - mutta yhteisön lämpö ja ennen kaikkea tapa julistaa anteeksiantamusta varauksetta toinen toisilleen on käsittämän suuri voimavara. Sen takia kannattaa jostakin muusta luopua ja jotakin kestää. Luottamus siihen, että joku kantaa elämää on edellytys sille, että luotatte itse elämään ja sillä on joku pohja. Pohjattomuutta, arvottomuutta ja armottomuutta on koko ajan enemmän ja enemmän, joten tarvitsette sitä vastaan suojamuurin.

Ne kokemukset, kun kahdenkesken veli veljeä siunaa, aviopari siunaa ennen nukahtamista toisensa, tai vaikkapa miesjoukko saunaillan päätteeksi siunaa toinen toisiaan, ovat kantaneet tähän päivään asti. Silloin enkelien siivet ovat tuntuneet kietoutuvan ympärilleni ja sisimmässä on sykkinyt hyvin konkreettinen lämmin tunne. Sillä, onko kysymyksessä tavan tuoma turvallisuudentunne, vai koskettaako Jumala minua, ei oikeastaan ole edes väliä. Niiden hetkien avulla olen kuitenkin jaksanut elämässä eteenpäin ja niiden hetkien avulla olen jaksanut uskoa, edes vähän. Enempää ei raamatun mukaan tarvitakaan. Jos Jumala on, toivon ja ajoittain luotan, että Hän minutkin ottaa luokseen, kun sen aika tulee. Samaa toivon teille ja siksi olemme teitä joka ilta vuoteittenne vierellä äidin kanssa siunanneet.

Vapaapäivän loppusuoralla

2009-09-21T22:02:00.004+03:00

Syksyisen päivän iltana
pää täynnä punaa
pihlajanmarjoista, ajatukset
utuiset, väsyneet.
Haikea huuto
kellertävien lehtien lomitse,
sinivalkoisen kuulauden läpi
joutsenten muutto.

----

Tulipa pakerrettua taas koko vapaapäivä. Onhan se toki vastapainoa leipätyölle, omakotiasujan arki. Jokin kulma huushollista odottaa aina laittajaa; maalia, vasaraa, haravaa...

Mammona

2009-09-20T22:19:00.004+03:00

Edellisestä päivityksestä on näemmä tosiaan viivähtänyt hetki, kun tuli hienovarainen vihjauskin...

Sain yhden työteliään projektin loppuun, ja jospa tässä nyt tulisi vähän bloggailtuakin. En nyt kuitenkaan paljasta, minkä sorttisesta rojektista oli kyse. Yksityisyyden suoja ennen kaikkea!

Tänään puhuttiin kirkoissa Jumalan huolenpidosta. Tekstinä oli mm. tunnettu raamatunkohta, jonka mukaan kukaan ei voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa. Mammona on vekkulin kuuloinen sana ja siitä tuli välittömästi mielleyhtymä toiseeen vekkuliin sanaan.

No, mitäpä syntyy, jos graafikko tekee teoksen ajallisista rikkauksista?

Tuloksena on tietysti MAMMOGRAFIA !

---------

Totta puhuen tämä mammonan ahneus hirvittää. Otetaan nyt esimerkki, vaikkapa kengät. Ei riitä että ihmisellä olisi lenkkarit, kumpparit, talvi- ja kävely- ja ulkoilukengät, monot ja "roksit." Siis seitsemät erilaiset, aivan normi-ihmisellä ja vähintään tuo perussetti. Mutta sitten tulee vasta kuvioon muoti, tai ns. tyyli. Täytyy olla juuri tuohon hameeseen tai housuihin sopivat kengät - voi kamalaa, mulla ei ole mitään kenkiä jotka passaisivat näiden vaatteiden kanssa...

Onko "tyylikkyys" oikeasti niin tärkeää ja mitä sillä tavoitellaan? Tämä kenkäesimerkki on vain pienen pieni osa siitä, mihin markkinavoimat meitä patistavat. Uskon että "tyylillä" ei ole mitään tekemistä sen kanssa, löydämmekö sopivan seurustelukumppanin/puolison, saammeko ystäviä, ansaitsemmeko kunnioitusta töissä ja muissa yhteisöissä. Sen sijaan "tyylikkyys" muodostaa ihmisille irrallisia julkisivupersoonia, tekoegoja. Mikään ei ole teennäisempää kuin itseään "tyylikkäänä" pitävä ihminen. Mihin ihmeeseen tätä "tyyliä" sitten tarvitaan? Kysyn vaan.

Markkinat kyllä vetoavat "tyylitajuun," mikä se sitten onkin. Tyylin vuoksi autoksi täytyy saada bemari (sorry vaan bemarimiehet/naiset, ei tässä mitään henkilökohtaista :), talossa täytyy olla pari erkkeriä enemmän kuin naapurilla ja silmälaseissa on aivan pakko olla vähintään kolmen sentin levyinen sivupuomi, joka peittää puolet sivuprofiilista. Nämä siitä huolimatta, vaikka pihassa jo olisi aivan hyvä Pösö tai Toyta, hyvän perustalopaketin saisi avaimet käteen halvemmalla (kuin hienon lukaalin kaksivuottaraksallalapsetpellossa-periaatteeella) ja entiset rillit olisivat vielä aivan hyvät.

Tätä olen viime aikoina ihmetellyt. Listaa voisi jatkaa määrättömiin... Vaikka liikuntaan, sekin tuntuu olevan joillekin mahdollista vain Elixian kuukausikortilla - "lenkkikengät jalkaan ja kartsalle" ei täytä tyylikriteereitä. Terveysvaikutus tosin on huomattavasti parempi rennolla lenkillä, kuin liian kovalla sykkeellä vedetyillä yksittäisillä elixia-jumpilla, joissa ryhmän paine asettaa kovat vaatimukset.

Amen.

Kohtalokas kirjoitusvirhe, opus 4

2009-09-02T13:42:00.003+03:00

Tämä on jo vähän vanha juttu, mutta yhdellä välilyöntivirheellä virsi 443 muuttuu feministille sopivaksi. Neljäs säkeistö loppuu silloin näin:

Anna nähdä olen nainen,
olla siitä riippuvainen.

Kommentointi

2009-09-01T14:52:00.003+03:00

Muutin asetuksia, nyt kuka tahansa rekisteröimätönkin voi kommentoida näit räpellyksiä, siis ainakin toistaiseksi :)

No, en ollut edes huomannut katsoa asetuksia ja luulin että kaikki voivat kommentoida.

Manalan porteilla

2009-09-01T12:39:00.005+03:00

Tulipa kerran mies manalan porteille ja ihmetteli kovasti missä oli. Sarvipää malttoi hetken kuunnella hänen tarinaansa, ennen kuin raotti ovea, laittoi miehen sisään ja ojensi hampaiden kiristimiä, sekä tarpeeksi polttopuita tykötarpeiksi.

Tarina kuului lyhykäisyydessään:

"Asuin melkein koko ikäni syrjäisessä Afrikan kolkassa keskellä köyhyyttä ja heimosotia. No, sitten eräänä päivänä vanhin poikani toi kotiin nälkäiselle isälleen leipäpalan ja tiedon, että joitain kalpeita ihmisiä jostain kaukaa oli tullut meitä auttamaan.

Ajan mittaan kylään rakennettiin kaivo, peltoja alettiin viljellä ja lapset alkoivat käydä koulua. Kaiken takana kuulimme olevan jonkun Jeesus -nimisen hepun, kauan sitten kuolleen miehen, joka oli jonkun vielä meidän jumaliammekin suuremman jumalan poika. Varsin kiltiltä tuntuva Jumala - häneen halusin tutustua paremmin!

Yhden kylässä käyneen auttajan kanssa keskustelin asiasta tarkemmin. Hän kertoi, että minunkin kaikki pahat tekoni, pikku poikana tehdyistä kepposista aikusena tapahtuneisiin isompiin erehdyksiin asti, voitaisiin pyyhkäistä kerta heitolla pois! En ollut uskoa todeksi, mutta jotenkin sisimmässäni tiesin että tottahan se oli. Tuli kevyt olo ja työntekijä antoi minulle jonkun kirjasen, jota lapseni voisivat minulle lukea, itse en kirjaimia tuntenut. Minulle kerrottiin myös, että vaikka kuolisin, saisin elää ikuisesti paljon paremmassa paikassa kuin nyt.

Juuri kun kaikki alkoi mennä peremmin, kyläämme hyökättiin yöllä ja minua rusikoitiin rajusti. Ehdin vain ajatella, että hyvä että se Jeesus -niminen kaveri oli kuollut jo kerran puolestani. Nyt siitä olisi minullekin apua.

Mutta, hyvä paholainen, miksi ihmeessä olenkin nyt täällä? Valehdeltiinko minulle?"

Paholainen virnisti hyväntuulisena: "meillä kävi tuuri, ne eivät ehtineet vielä kastaa sinua!"

-------------

Tämä tarina kehittyi päässäni kastekeskeisessä seurakunnan lähetysillassa.

Työaamupäivä

2009-08-28T14:03:00.002+03:00

- hoilari on vaiennettu
- sormituksia on paranneltu
- rekisteröintejä on tehty
- abstraktit ovat menneet ees taas, ees taas
- koneiston liukuva tiiviste on herkistelty ilmalaatikon sisältä
- lattialta on imuroitu irtoroskat rikkaimuriin
- kielet on viritetty
- koneistoa ja koppeleita on säädetty nahkaisista "muttereista"

Ai mistäkö puhutaan - kanttorin arkiaamusta tietty. Ensi harjoittelua ja sitten urkuhuolto päälle. On sitten taas viikonlopuksi "ajopeli" timmissä kunnossa.

-----

Mikäs se on se näkövammaisen hengellinen laulu?

- No tietysti: Olen kuullut on kaupunki tuolla...

Saarna-allergia vai hartausyliherkkyyttä

2009-08-26T09:53:00.003+03:00

Kesän viimeiset päivät taitavat olla ohi, onneksi kauniita kelejä sattui vapaapäiville!

Kun nyt on kuukausi tehty töitä huomaan yhden asian muuttuneen, tai siis pahentuneen, itsessäni. Olen kadottanut halun olla hengellinen. Ei, tätä ei pidä sekoittaa uskomiseen - kiitän Luojaa siitä, että Hän on antanut pikkuruisen liekin säilyä sydämessä. Siinä se ongelma sitten onkin: liekki on sydämessä, mutta maailman meno lama-aikoineen, arvokriiseineen, kasvatushaasteineen ja hengellisine viidakkoineen hämmentää pään. Listaa voisi jatkaa...

Luoja koskettelee sisimpääni kipeästikin: lasten kautta, rakkaudessa, ystävissä, virsissä, lauluissa, satunnaisissa raamatunpätkissä (pakostakin musiikkeja valmistellessa on pyhien teksteihin perehdyttävä) jne. mutta ihmisten kautta tuleva sananjulistus viheltää ohi. Kansankieliset, "arkiset" seurapuheet kohtaavat minut ajoittain kyllä, mutta (taas tulee mutta) kaanainkielinen "paatossaarna" vilahtaa horisonttiin kuin järveltä ilokseni bongaamani muuttava kuikkaparvi. Aivan pahimpia ovat työpaikan viikoittaiset aamuhartaudet, jotka ovat muuttuneet täydelliseksi pakkopullaksi ja joudun puhtaasti teeskentelemään että olen tilanteissa läsnä. Painajaisia ovat tilanteet, joissa yhdytään mietiskelyyn tai rukoukseen jopa ringissä käsikkäin. Ei tunnu omalta, ei sitten yhtään.

Syy on varmasti itsessäni, mutta löydän kyllä mietittävää kirkosta ja rakkaasta herätysliikkeestämmekin. Saarnalle tai seurapuheelle tuntuu olevan jokin standardi, muotti, joka aiheuttaa puhujille ja papeille suorituspaineita. Tietty aikaväli on täytettävä, jotta puhe olisi mitat täyttävä. Voihan se tietysti osalle kirkkokansasta tai seuraväestä olla ruokkivaa kuulla tietyt turvalliset sanakäänteet kerta toisensa jälkeen, uudestaan ja uudestaan... En todellakaan tuomitse sananpalvelijoita siitä, että vanhaa tuttua välitetään eteenpäin. Jonkin verran näin pitääkin tapahtua. Ja keskeisin sisältö, siitä kannattaa pitää kiinni, sitä evankeliumia maailmassa tarvitaan.

Joskus se ylhäältä tullut siemen itäisi kuitenkin uppoaisi paremmin, jos sen ohessa ei työnnettäisi kaupan päälle puolta aitallista tykötarpeita. Vai onko sana siemen kuin lääke, jonka paketissa lukee: ei tyhjään vatsaan. Jos puheen sisältö nyt kestäisikin "vain" varttitunnin, mitäs siitä! Päälle olisi aikaa ja voimia laulaa useampikin laulu. Hengellinen sisältö ei ole puheen mitasta kiinni, vähemmissäkin sanoissa on usein koko ateria, alku- ja jälkiruokineen.

Karismaattisuus, argh! Aavistus karismaattisuutta toki kuulijan tavoittavassa puheessa aina on, mutta renkinä, ei isäntänä. Jeesustelusta saan vaikeita oireita, hengenahdistusta, rytmihäiriöitä ja pakokauhun vähintäänkin. Olen aikaisemmin kertonut tilaisuudesta, jossa karismaatikko piti raamattua kädessään puolitoista tuntia, eikä kertaakaan avannut sitä puhuessaan ihmiset sananmukaisesti pyörryksiin. Jo minuutti kuitenkin riittää, lähestulkoon juoksen pakoon pahoinvoivana.

Onneksi on ihania virsiä, ne lohduttavat, tässä yllättävän raskaassa työssäkin.

Kun uuvun, haavoitun,
huomassas, Herra, sun,
suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät,
kasvosi lempeät
puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.
(318: 2)

Veisuusta

2009-07-26T19:02:00.004+03:00

Nykyään virttä ei veisata, vaan lauletaan - tai ainakin pitäisi. Kesäisin meinaa olla hiukan ongelmallista se, että seurasäestyksen sopiva kurinalaisuus meinaa hävitä. Meitä ammattilaisia ja "oppineita" harrastajia on yleensä sopivasti "vähemmän oppineiden" seassa omalla esimerkillä laulukulttuuria tukemassa, mutta kesäisin pakka menee sekaisin ja tuo tuiki tarpeellinen tuki vähenee lomareissujen viedessä ihmisiä suuntaan sun toiseenkin.

Jos vaikkapa virressä 314 antaa seurakunnan laulaa kaikki säerajat vapaasti venytettyinä (niin kuin ne tuppaavat venymään) tulee yhteen säkeistöön kuusi ylimääräistä neljäsosanuottia pituutta. Vähitellen laulamisen reippaus ja ilo hiipuu, vaikka moni toisin väittääkin. Omasta kokemuksesta tiedän, että virsi raikaa ja laulu sykkii parhaiten silloin, kun hienovaraisesti mutta jämäkästi säestäjä laittaa säerajat kohdalleen. Silloin ihmisen luontainen rytmivaisto herää ja laulu alkaa soljua kuin "äidinmaidosta." Isompien paikkakuntien esilaulajat ovat tässä myös paljon vartijana.

Herätysliikkemme laulukulttuurista puhutaan ajassamme poikkeuksellisena ja korkeatasoisena, mutta käsitykseen voi yhtyä vain suurempien paikkakuntien kohdalla. Pienemmillä ry:illä laulu ontuu välillä pahasti: varovaisuus ja väkinäisyys, sekä toisaalta toisten laulajien kainostelu vetää äänet kireiksi.

Ja sitten päästään sekä pieniä että isoja paikkakuntia leimaavaan asiaan! Monin paikoin paikalliset "seuratenorit" ja "seurasopraanot" ohjaavat enemmän laulua kuin säestäjät ja tyrannisoivat koko muun seurakunnan laulamista. Mikä vimma ihmisillä on kailottaa ylitse muiden? Jopa suviseuralaulujen äänitteillä kuuluu valtavasta ihmislaumasta läpi tuuttaajia, joiden suihin voisi käydä työntämässä vaskipuhaltajien ylijäämäsordiinoita. Tämä siis kaikella ystävyydellä... Yhteislaulussa "ylitse muiden" kantava ääni ei ole kovin hyvä ihanne ylläpidettäväksi. Toki saa ja pitääkin laulaa vapaasti, mutta sen voi tehdä myös pehmeällä ja ilmavalla äänellä.

Töihin

2009-07-23T13:24:00.005+03:00

Loman loppu häämöttää lähitulevaisuudessa, alle neljännes enää jäljellä. Muusikolla se merkitsee sitä, että on jo istahdettava pianon ääreen verryttelemään näppejä ja alettava aukomaan ääntä. Muuten on siinä paljon puhutussa kesäterässä töiden alkaessa, eikä häissä, hautajaisissa ja jumalanpalveluksissa pysty parhaimpaansa, tai edes "normitasolle."

Toisaalta lomalla on mukava harrastaa musiikkia oman mielen mukaan - siitä olen oikeille harrastajille kateellinen. Nyt voi soitella/laulella mitä lystää, kunhan jotakin tekee, että virittyy mukava tekemisen meininki. Loman loputtua iskee sitten arki ja on treenattava pääosin sitä mitä mihinkin tilaisuuksin tarvitsee.

Kävin illalla morjenstamassa kirkkoa. Siellähän tuo on jököttänyt paikallaan, kun lukkari perheineen on kiertänyt Suomea. Harvoilla on niin hieno työpaikka, siitä voi olla onnellinen, jos vain muistaisi olla!

Toivon, että ev.lut. kirkkomme säilyy monimuotoisena ja rikkaana jatkossakin, eikä liian radikaaleihin ja ahdasmielisiin oppikeskusteluihin ryhdytä. Koen että kirkolla on minulle paljon annettavaa ja toivottavasti minulla omalla panoksellani kirkolle. Alkaa taas olla vanha totuus näkyvillä: suvaitsevaisuutta toitottavat henkilöt ovat todellisuudessa usein itse kaikista vähiten suvaitsevaisia. Hakevatko he vain hyväksyntää itselleen? Mihin he sitä tarvitsevat? Jumalan edessä ei ihmisten hyväksynnällä ole ainakaan mitään merkitystä...

Yli kesän jatkunut tiukempi kuntokuuri puree: samassa ajassa ehtii paljon pidemmälle syketason nousematta. Ah, miten motivoivaa, on suurenmoinen tunne kun jalka alkaa nousta! Suotta ei puhuta "runners high" - ilmiöstä. Olen muutaman kerran kokenut tuon uskomattoman tunteen ja allekirjoitan vertauksen huumeisiin, vaikken ole huumeita kokeillutkaan...

Pieni

2009-07-08T23:34:00.003+03:00

Olen äärimmäisen vähän mukana hengellisessä nettikeskustelussa - miksikö? Koen, että juuri hengellisen keskustelun alueella toisten lyttäämisen tarve on suurin. Kuitenkin terve MUTU on hyvä tapa puhua uskosta ja se MUTU on siis eri asia kuin järki. Uskohan on mustatuntuu-juttu, kuten aikaisemminkin olen blogissani kirjoitellut. Siis uskonto, ei tiedonto. Miksi MUTU-uskoa täytyisi pystyä perustelemaan kaikkien teologisten kiemuroiden kautta?

Niin, miksi toisen henkilön tuntemiset pitää analysoida kuin laboratoriossa olisi? Mitä hyödytään siitä, että etsitään teologisia virheitä tai "vääriä" painotuksia. Miksi kuullut tai luetut ajatukset pitää asettaa johonkin lokeroon tai arvoasteikkoon, miksi niiden "hyvyys" pitää punnita?

Suviseurojen lauantai-illan puheenvuorossa kuultiin MUTUA. Hyvä niin! Itselleni on käynyt niin, että työssäni paljon normaalia suomenkieltä kuulevana herätysliikkemme kaanainkieli on tullut hiukan vieraaksi. Kaanainkieliset saarnat ovat varmasti monille hyvinkin ruokkivia, mutta minä tipahdan välillä kuin eno veneestä. Ja suoraan sanottuna monet fraaseista tuppaavat toistumaan niin muuttumattomina, että seuraavan voi usein arvata. Ei sillä etteikö niin saisikin olla, mutta välillä tuoreempi hengellinen muona pitäisi keripukin loitolla.

Kun syön terveellisesti, saan varmasti välillä kaiken maailman pöpöt massuuni ja samalla ruuan kasvatuksessa niihin joutuneita ympäristömyrkkyjä. Siellä ne sukeltavat samoihin suolenmutkiin. Sama juttu hengellisessä ruuassa. Ihminen on pieni ja kaikissa seurapuheissa on varmasti mukana epähuomiossa lipsahtaneita "epäpuhtauksia," vaikka kuinka sanaa yrittäisi hengen johdattamana selittää, inhimillisiä kuin olemme.

Siksi koen, että kuultua ei välttämättä kannata analysoida liian tarkkaan. Enhän vie kyläillessä saamaani tai vaimon laittamaa ruoka-annostakaan laboratorioon, vaan nautin sen hyvällä ruokahalulla. Eikö kuitenkin ole tärkeintä se, että ihmiseltä ihmiselle siirtyy se keskeisin sanoma, evankeliumi, joka välittyy omia teitään, kuin rivien välissä. Vastaanottavainen sydän ottaa kyllä tarvitsemansa vastaan, vaikka "käärepaketissa" olisikin ryppyjä.

Kiitän sydämeni pohjasta lauantai-illan alustajaa siitä, että ilman totuttua kaavamaisuutta tai "puhujasetä-rooliasua" hän toi itsensä sen suviseurakansan eteen, jolle puheenvuoro oli ensisijaisesti tarkoitettu, eli nuorten. Perheen murkkuikäisetkin kuuntelivat kerrankin keskittyneesti.

Pidän arveluttavana sitä, että puheenvuorosta kaivelemalla kaivetaan epäkohtia ja etsitään arvosteltavaa nettikeskusteluissa. Haluaisin vihjata, että puheenvuoro edusti jotain sellaista, mitä nettikeskuteluissakin ollaan jo pitkään kaivattu, eli inhimillisen ihmisen esiintuloa sellaisena kuin on. Onko meillä oikeutta ottaa "aikuisen" rooli ja arvostella kaikkea kuulemaamme kuin opettaja lasten kokeita tarkastaessaan? Mitkä seuraukset sillä on, kun uusia puhujia ja puheenvuorojen käyttäjiä kysytään tehtävään?

Piispaa siteeraten taas: "voi käydä niin, ettei riitäkään se että tulen ruokituksi..."

...pidä lapsen paikalla,
pienenä laumassasi...
(SL nro. jotakin)

Nöyryyttä etsimässä

2009-06-30T18:36:00.004+03:00

Piispa Mäkinen Oripään suviseurojen nettisivuilta löytyvässä haastattelussa:

"Siinä voi käydä niin, että syntyy liian vahva käsitys oikeassa olemisesta ja muiden perinteiden ja ilman herätysliikeperinnettä kasvaneiden alaspäin katsomista. Ei riitäkään se, että tämä on minun kotini ja tässä minä tulen ruokituksi. Näin voi toki tapahtua myös suhtautumisessa herätysliikkeisiin, Mäkinen pohtii."

Joo-o. Tekisi mieli viitata muuan blogistin uskonvähyystunnustukseen. Olen Mäkisen kanssa tässä asiassa aivan ja tismalleen samaa mieltä!

Aamen, Aamen, Aa-aa-men!

Se sijaan Mäkisen vihjailua yhdenmukaistavasta vallankäytöstä en täysin sulata. Liikkeemme ulkopuolella ei olla koskaan ymmärretty sitä, että näinkin suuri joukko useissa asioissa todellakin haluaa toimia samankaltaisesti. Sitä kyllä voi olla vaikea ymmärtää, varsinkin kun säännön vahvistavia poikkeuksia on herätysliikkeemme historiassa esiintynyt...

Öllöttämään sanankuuloon

2009-06-18T12:34:00.004+03:00

Ensi viikolla se on taas aika laittaa pussauskoppi auton perään ja ajella kohti suuri suvijuhlia. Jostais syystä olen aina kutsunut pieniä aittoja, mökkejä ja asuntovaunuja tuolla nimellä...

Hartain toive olisi se, että saisi olla öllöttää, pötkötellä sanankuulossa. Lapsiperheellisellä se ei aina onnistu, kun nuorimmaisten jalat ovat liikkuvaista sorttia ja vaimonkin perässä pitäisi kiltisti kentällä juosta, pöperöä pitäisi massuihin tunkea ja hygieniapuolesta huolehtia. Lompakon voisi suosiolla jättää auki vaunun pöydälle "ota tästä" kyltillä varustettuna, sitä on kuitenkin auottava jatkuvasti.

Sitä olen miettinyt, että kuinka tehokas nasulentsun eli Wagnerintaudin levittäjä suviseurat mahtaakaan olla. Seuravieraita on aina ollut ameriikasta, josta kyseiset pöpöt tuntuvat pääosin Suomeen tulevan. Talvella uumoilin jopa kieltoa koko tapahtumalle, mutta näyttäähän tuo toteutuvan. Toivottavasti seurareissun jälkeinen loma ei mene karjukuumeessa, tai vaimolla e-viruksen (ee niin kuin emakko) kourissa.

Niin tai näin, suviseurojen jälkeen on yleensä hiukkasen helpompi uskoa, ainakin vähän aikaa. Ja itse seurat, kaikkine arkikiusauksineen, se on silti keidas, eppäilemättä.

Kaikki tulevat häät ja hautajaiset ovat näköjään tuuraajalle merkitty, alkaa kohta tuntua lomalta! Siunattua kesää kaikille ja turvallisia kesän reissuja!

Keskellä kenttää
rattaita pukkaan,
keskelle kenttää
itseni hukkaan,
Ennen pitkää
ne löytää mut tästä,
pussauskopista köllöttämästä!

Keskellä kenttää
teltta on suuri,
kylläpä kävi
poijjalla tuuri:
sanan kuuloon
sai hilata kankun,
lätsäyttää päälle höylätyn lankun.

Häntä kiittää

2009-06-01T00:20:00.005+03:00

Taas virsien sanat tekevät kepposia. Koirat (ja muut elikot) ovat kovia vippasemaan häntäänsä. Tämä muistui mieleeni tänään helluntain seuroissa (tai siis eilen).

Virressä 119 sanotaan: "...kiittää häntä lahjoistansa..."

No, niinhän se häntä kiittää. Koirallekin löytyi oma virsi.

Samat sanat löytyvät myös virrestä 348

Kerran kiittää häntä saat,
nähdä kasvot laupiaat.
Hän ei lupaustaan kiellä...

Vakavammin ottaen: virsi 119 sopii loistavasti konfirmaatioon. Säkeistöistä voisi käyttää vaikka jotain seuraavista: 1,2,4,6,7
(kollegat ja papit, vinkki on ilmainen...)

Lisäys: Samaisen virren 119 loppu kirkastui pintakäsittelijän eli kansanomaisemmin maalarin virreksi, yhdeksi monista...

...siellä laulan lakkaamatta
uutta virttä loppumatta.

Strategia

2009-05-28T09:30:00.004+03:00

Kirkko vääntää strategioita nyt urakalla keskushallinnosta paikallisseurakuntiin. Yritetään nähdä kymmenen vuoden päähän ja pidemmällekin, yritetään varautua tulevaan.

Ajanhukalta alkaa vaikuttaa muutaman strategiapäivän perusteella. Aluksi olin innolla mukana, mutta into alkaa nyt pahasti hiipua - ei vähiten siksi, että potentiaalisia työpäiviä tärkeämpiin asioihin käytettäväksi on mennyt viime aikoina ainakin kolme. Esim. 20 hengen työyhteisössä se on kolmen kuukauden työpanos! Hei haloo!!

Strategiatyöskentelyn suurin hyöty on minulle ollut se, että ymmärrän paremmin kuinka tässä ja nyt, Luojaan luottaen tätä työtä tehdään. Kymmenen vuoden päästä maailma voi olla aivan toinen ja johonkin sellaiseen suuntaan, jota kukaan ei voi aavistaa. Ehkä olen itse silloin ns. urani huipulla, ehkä maailman on kolhinut valmiiksi sairaseläkkeeseen, jota kukaan ei pysty maksamaan? Kuka tietää, onko ihmispopulaatiota maan päällä enää ollenkaan?

Työtoverini sanoi asian aika hyvin. Kirkko vääntää urakalla paperinippuja asiantuntevissa työryhmissä ja paperit tehdään loppuun asti viilattuna, ettei kukaan vain löytäisi niistä mitään puutteita. Tuloksena on yliperusteellisia lausuntoja, joita juuri kukaan ei jaksa lukea ja niiden arvo jää mitättömäksi. Mitä jos tämä aika ja raha laitettaisiin ihmisten kohtaamiseen ja vapaaehtoistyöhön, tai vaikkapa tuettaisiin sillä ilmastonmuutoksen torjuntaa? Nyt strategiatyö on muuttumassa tragediatyöksi, kun työntekijöiden aika meneee jonninjoutavaan asioiden pyörittelyyn rullasta toiseen, edestakaisin. Meillä kanttoreilla uhkana on ammattitaidon romahtaminen, sillä harjoittelustahan se aika on pois, muut arkirutiinit on pakko tehdä kiireestä huolimatta.

Viimeinen Strategiatyöskentelymme kesti noin päivän. Tarkoituksena oli käydä arvokeskustelua. Lopputulokseksi tuli, että kirkkoherran alunperin esittelemät arvot jäivät dataprojektorin heijastamana seinälle työyhteisön arvoina. Päivä meni hukkaan, mitään uutta ei löydetty, tuskin muuallakaan löydetään. Arvot meillä on, niiden toteutumiseksi pitäisi tehdä työtä.

Häitä pukkaa

2009-05-13T12:09:00.004+03:00

On se aika vuodesta, että kesän hääparit ruuhkauttavat sähköpostia. Hyvä niin; sähköpostiin on helppo kirjoittaa ajatuksensa siten, että jokainen sana tulee punnittua tarkasti ja väärikäsityksien mahdollisuus pienenee.

Liitän tähän jatkoksi pätkän eräälle parille menneestä sähköpostista. Jos pari sattuisi tässä blogissa käymään, niin terveisiä! En kyllä usko...

Rakkautta on tärkeä saada, antaa ja kokea, joten allekirjoitan 100% laulun sanoman. Laulan ja esitän itsekin myös "maallisia" rakkauslauluja tuttujen häissä, mutten kirkossa. Vihkiminen on kuitenkin luonteeltaan jumalanpalvelus, jossa kiitetään Jumalaa rakkauden lahjasta ja läsnä oleva seurakunta rukoilee liitollenne Jumalan siunausta. Miksi pitää muuten kirkkohäitä, jos tätä sisältöä ei pidetä yllä? Musiikin tyyli, soittimet, esittäjä jne. on vapaa, sisältö ratkaisee. Joskus käytetään "neutraalia" soitinmusiikkia, joka ei korosta sisältöä, mutta ei ole sen kanssa ristiriidassakaan.

Jos N.N (sensuroitu)on tulossa laulamaan, luulisi ammattilaiselta artistilta löytyvän tietoa kirkkohäissä esitettävästä musiikista ja sopivaa ohjelmistoa - melkein poikkeuksetta ammattilaiset tulevat kirkkoon laulamaan suoraan sopivan laulun kanssa, eikä ongelmia ole. He ymmärtävät mihin tulevat ja minkä luonteiseen tilaisuuteen (tämä on minun kokemukseni). Suurimmat ristiriidat tulevat harrastajien kanssa, joiden ohjelmisto on suppea, eikä taitoa uuden opiskeluun välttämättä huikeasti ole.

Tässäpä se taas on, tiivistetysti. Tyylikysymyksiin en voi puuttua, ellei mene aivan överiksi. Oma maku ja arvomaailma jää kakkoseksi koko kirkon linjavalinnan edessä. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt... Populaari-puoli on minulle tosin aivan vieras maailma, eikä minulla ole siihen ammattitaitoakaan. Suutari pysyy siltä osin lestissään ja säilyttää viimeiset rippeet olemattomasta arvokkuudestaan.

Jokaisen parin puolesta nousee sanaton hiljainen rukous parvelta "yläkertaan," enkelit joutuvat tekemään ylitöitä nykypäivän perheissä ja parisuhteissa.

Komposti

2009-04-30T21:49:00.002+03:00

Sekoittelin kompostia ja lisäsin päälle kerroksen kuoriketta säkistä. Kylläpä tuoksui suviseuroille! Eihän tässä ole kahtakaan kuukautta enää vuoden kohokohtaan.

Sitten taas nähdään millaista kehitystä on tapahtunut rattaissa ja lastenvaunuissa sitten viime vuoden. Missään muualla lasten menopelejä ei ole niin paljon: melkein joka asuntovaunun ja teltan kulmalla on parit parkissa ja keskuskenttä sinne tulevine kulkuväylineen vaatisi melkein kiertoliittymiä liikenteen sujumiseksi.

En yhtään ihmettele, että osa itsekseen elelevistä immeisistä kokee suviseurat hyvin ristiriitaisesti. Toisaalta lapsuus ja nuoruus on täynnä kultaisia muistoja - toisaalta perhekeskeisyys hyppää silmille poikkeuksellisen räikeästi, kun suuriakin perheitä pyöritetään kenttäoloissa ja kaikki täytyy organisoida sen mukaan. Voi olla oikeasti fiksu ratkaisu silloin kuunnella välillä seurat netistä tai radiosta, ehkäpä ystävän/ystävien seurassa. En tiedä, olen vain ymmärtävinäni.

Arkielämässä en näe perheellisen ja perheettömän elämä eroja niin dramaattisina, molemmilla on ristinsä. Elämä voi yhdellä olla ylipursuavan täyttä asioissa, joissa toinen kokee tyhjyyttä - toisessa asiassa toisinpäin. Lopputulos lienee +-0, jos vertailemaan lähtee.

Mutta suviseurat, ne eivät ole arkea, ehei! Täältä tullaan, Suomen Turku!

Arska

2009-04-22T15:35:00.004+03:00

Aurinko paistaa
- minä en.

Kananmunia olisi
jääkaapissa, aurinkokaan
ei paista.

-----

Pääsiäisväsymys on vielä päällä, kyllä tämä tästä. Tintit laulavat vimmatusti - kuuluu autolla ajaessa sisälle, vaikka ikkunat ovat kiinni. Blogiin pitää käydä välillä jotain höpäjämässä, merkiksi että ollaan elossa. Lapsetkin ovat, ja sen kyllä huomaa, kuraa joka paikassa - ja ääntä. Loppuviikolle lupailee yöpakkasien hellittävän. Tietää kesärenkaiden vaihtoa autoihin, siinä sitä on taas pakertamista.

Kohtalokas kirjoitusvirhe, opus 3

2009-04-16T22:29:00.005+03:00

Tuossa kuuntelin pianon pimputusta, virttä 357. Toiseen ja neljänteen säkeistöön vaihtui "erehdyksessä" yksi kirjain, kun mukana hyräilin.

2.
Viha, vaimo riehuu kaikkialla,
pelkään niin kuin peura nuolten alla,
helle näännyttää.
Rauhaa ei voi löytää muukalainen.

4.
Arkana kun heikko ukko horjuu,
kaikki muut kun minut luotaan torjuu,
vierelleni jää!
Minut kätke haavojesi suojaan.

Että semmonen tappaus tällä kertaa...

----
Edit: Viidenteen säkeistöön voisi näköjään tehdä saman virheen kuin neljänteen. Kahtokkeepas!

Ilta

2009-04-15T23:06:00.003+03:00

Hiipuu päivä,
mustuu yöksi,
valvominen
muuttuu työksi.
Täytyy mennä
luokse tyynyn,
muuten tänne
nettiin hyydyn,
bittivirtaan
vaipuu pää,
lampaat määkii
mää mää mää
- nekin laskematta jää...

(Elina Karjalainen osasi paremmin)

Terveystietoa

2009-04-13T22:39:00.005+03:00

Jahas. Särkylääkkeet ovat paljon syötynä hyvinkin suuri uhka terveydelle. Tunnen itsekin henkilön, jonka sisäelimet ovat nin huonossa kunnossa ettei taida enää eläjää tulla - syynä voimakkaat särkylääkkeet.

No, otetaanpa ajatusleikki. Moni nainen syö kuukautiskipuihin 12 kertaa vuodessa usean päivän ajan voimakkaitakin kipulääkkeitä, useimmiten ibuprofeiini-tuotteita, jotka eivät ole niitä vatsaystävällisimpiä. Tätä jatkuu sitten lonkalta heitettynä 14-50 ikävuoden välillä noin niin kuin säännöllisemmin. Eli tuon arvion mukaan 36 vuotta.

No, nainen ihastuu, rakastuu ja mennä pätkäyttää naimisiin (anteeksi suppea maailmankatsomukseni...). Menee joku kuukausi ja BINGO - ei kuulu menkkoja! Hups kukkuu, ah sitä nuorta onnea. Siinäpä sitten odotellaan noin yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen toivottavasti selvitään ilman rintatulehduksia ja muita ongelmia ja imetetään tuoretta tuhinapötköä toiset yhdeksän kuukautta (jatkoksi saatetaan käydä prismasta tuttelia ja muita mömmöjä).

Kappas, nuoren avio-onnen seurausta hoivaillessa meni puolitoista vuotta ilman kuukausittaista kipulääkkeiden syöntiä - valvotuista öistä tulleista päänsäryistä selvittiin vatsaystävällisellä parasetamolilla. Ja lyhyt laskutoimitus: vaikkapa kymmenen lasta kerrottuna puolellatoista vuodella on yhteensä viisitoista vuotta! (Kaikilla tämä ei tietty noin mene, vaan menkat alkavat aikaisemmin.)

Jos 15/36 vuodesta on syömättä vatsaa tuhoavia lääkkeitä, niin terveysvaikutuksen luulisi olevan merkittävä!? Tämä pätee tietty vain niihin naisiin, joilla kivut ovat vaikeat - joillakin taitaa ainoa hankaluus olla käytännön sähläys.

Kaikkea sitä tulee mieskin ajatelleeksi, kun kauniimman sukupuolen edustajia vierestä seuraa. Nykyisin naiset puhuvat näistäkin asioista suhteellisen avoimesti, jopa työpaikoilla kahvihuoneessa. En ole kyllä työkavereita lapsien tekoon patistanut, pitäisiköhän ottaa puheeksi?

Hiljainen viikko

2009-04-06T21:59:00.003+03:00

Se alkoi taas, nimittäin hiljainen viikko. Edessä on pari päivää "vapaata," tein poikkeuksellisesti maanantain työpäivänä. Jos ei mitään ylimääräistä tekisi, niin olisihan se vapaata...

Ala-asteiden ja päiväkotien lapset tulivat kirkkoon hiljaisen viikon urkutuokioon. Yllättävän hyvin jaksoivat keskittyä. Aluksi näytin lapsille pientä pilliä (soiva osa alle kaksi senttiä, jalka lisäksi), mutta varsinainen mielenkiinto heräsi kun kerroin, että suurimpaan pilliin mahtuisi kymmenkunta pientä piiperoa sisälle. Tilaisuuden jälkeen ylös säntäsi vekaroita laumoittain katsomaan, missä se suurin pilli on. Onneksi on näkyvillä urkjen takana, pääsivät ihmettelemään. Muutenkin kysymystulva oli loputon, monien aikuisten asennevamma kirkkomusiikkia kohtan ei ollut vielä tarttunut.

Jos pitäisi nimetä henkilökohtaisesti koskettavin hetki kirkkovuodesta, olisi valinta helppo: kiirastorstain messun loppu. Silloin virren 77 aikana kirkko puetaan mustiin, urut vaikenevat ja valot himmenevät. Hiljaisuus on käsin koskelteltava kun ihmiset lähtevät kirkosta, yleensä ei ole kenelläkään tarvetta puhua. Miksikö? No, ehkä virren viesti hyppää tavallisesta poikkevasta kirkon ulkoasusta suorastaan silmille. On se aika karua.

Tien kaikkein raskaimman Jeesus
on käynyt armossaan,
kun meidän kurjain tähden
hän kulki kuolemaan.
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

Minun takiani, kaikkien heikkouksieni vuoksi, joihin sorrun yhä uudestaan. Ehkä kiitollisuus on kuitenkin häpeää voimakkaampi tunne, siksi ääni meinaakin takertua kurkkuun - ja loppuun asti pitää selvitä, koko raskas, komea virsi. Itken harvoin, mutta kiirastorstain painuessa iltaan se ei ole kaukana.

Ohjesääntö

2009-04-02T09:28:00.004+03:00

Aluksi pari omaa päätelmää :

- Ohje on asian tai työn toteuttamista helpottava neuvo.
- Sääntö on sitova käsky toteuttaa jokin asia tai työ.

Sitten mennään syvemmälle: mikä on ohjesääntö? Tämä tuli mieleen, kun autoillessa radiosta kuuntelin Fortumin herrojen ylisuurista optioista, joita valtio-omistajan asettama ohjesääntö ei ollutkaan leikannut.

Seurakunnan toiminnassa olen törmännyt ohjesääntöihin ja toiseen sanahirviöön, johtosääntöön. Onko ohjesääntö jonkinlainen kulkusuunta, jonka toteuttamiseen on ei anneta selvää neuvoa, vaan jätetään ohjesäännön kohteen harkittavaksi? Eikö ohjesäännössä ole aivan pakko pysyä?

Sitten vielä nasta penkille hiertämään: perheissä varmasti on ohjesääntöjä, mutta onko hengellisessä perheessä?

Kohtalokas kirjoitusvirhe, opus 2

2009-03-31T21:37:00.004+03:00

Nyt menee sisäpiirijutuksi, mutta haetanneeko tuo mittää?

Lapsuudessa käsitin Siionin laulun 169:3 näin, miten se alla on kirjoitettu. Pari pilkkua taisi lipsahtaa liikaa...

Tääl' usein tietä, käytävää,
pimeys peittävi,
ja öiset usvat hämärtää
mun kotianikin...

Joopa joo. Kirkossakin on käytävä, ja ihan joka kerta.

-----

Sukset taitavat nyt joutaa varastoon, siinä onkin hommaa laittaa "muutamaan" suksipariin säilytysparafiinit pohjiin. Onneksi ei tarvise siklata ja harjata kuin vasta seuraavan talven tullen. Laitetaanpa lopuksi vielä aivan oikea vinkki, eli niksi, eli neuvo, eli ohje.

Pehmeät pitovoiteet on inhottavan tahmainen ja karmean hajuinen homma puhdistella siklillä ja voiteenpoistoaineella. No, otetaan rulla talous- tai vessapaperia ja voitelurauta (minulla halppis-silitysrauta). Paperi levitetään pitopohjan päälle ja silitetään kuumalla raudalla niin pitkään että voide imeytyy paperiin. Paperi sitten roskiin. Näppärää, tarvittaessa voidaan käyttää sukkahousujakin apuna, vaikka hengityssuojaimena jos ei muuta keksi.

Puhdasta on Nooa, Nooa,
puhdasta on,
koko suksi puhdas on!
(sävelmän voi arvata, en ole varma muistinko sitä oikein ala-asteen uskonnon tunnilta ja "rimmaako")

Rotat

2009-03-26T11:09:00.005+02:00

Muuan vanha juttu muistin kätköistä meni jotenkin tähän tapaan. Jostain syystä se tuli nyt mieleen.

Katolinen, Anglikaaninen ja Luterilainen pappi keskustelivat kirkkojen yhteisestä vaivasta, rotista. Jyrsijät nimittäin valtasivat kirkkojen kellarit, eivätkä lähteneet millään. Niinpä sitten vaihdettiin kokemuksia.

Katolinen: Me käytämme loukkuja, mutta ei oikein toimi, rotat oppivat väistämään ne.

Anglikaani: Me käytämme myrkkyä, mutta ei toimi sekään. Muutaman kuolleen rotan jälkeen muut oppivat valikoimaan syötävänsä.

Luterilainen: Meillä tämä ei ole todellinen ongelma. Jos rottia alkaa olla vaivaksi asti, menen kirkkoon ja kastan ne kaikki. Eipä niitä ole sen jälkeen kirkossa näkynyt...

Viulun kielistä

2009-03-24T09:07:00.003+02:00

Viulu soi kauniisti, kun kielet ovat sopivan kireällä. Tunnen välillä itseni tapiksi, jota joku pyörittää, tiukemmalle, tiukemmalle, tiukemmalle... Kohta on tunnelma kuin viulun kieli. Enkä ymmärrä, mikä sitä tappia oikein kiertää.

Vaimo taisi loukkaantua, kun en jaksa olla kamalan sosiaalinen vapaapäivän aamulla - en monesti muutenkaan. Sitä kun ajattelee omiaan, kelaa vielä vähän työasioitakin ja virittää itseään sopivaan vapaapäivävireeseen miettimällä mieluisia asioita. Pitäisi muistaa olla edes ärähtämättä tai huokaisematta, kun toinen lukee mielestään tärkeän asian päivän lehdestä ääneen tai kertoo sattumuksia työpaikalta (osin minulle täysin vieraista ihmisistä). Putkiaivoissa kun sattui olemaan jo jotain muuta työstettävää, ja ajatuksen ottaminen kiinni vaatii melkoista ponnistelua.

Toivottavasti puolisko ymmärtää, että tykkään silti. Aurinko paistaa.

Murheeton mies

2009-03-23T18:35:00.002+02:00

Ei paljon kenkä purista, eikä mono - liikunta tekee ihmeitä. Parin tunnin hiihtolenkki keväthangilla on erittäin puhdistava kokemus, kuin kuonaläjä kropasta tippuisi. Huomenna lisää! Suosittelen muillekin, varsinkin kun säätiedot lupaavat koko viikoksi loistavia ulkoilukelejä. Ylös, ulos ja lenkille.

Kuuntelin tässä juuri Kalevi Kiviniemen soitantoa. Teemaksi olisi käynyt "Tuhansin kielin, oi jos voisin." Kaikki kieliäänikerrat ja kaikki mahdolliset yhdistimet olivat nimittäin päällä yhtä aikaa. Paljon oli ääniaaltoja ilmassa ja minulla sormet korvissa. Hurjaa hommaa! Sähäkkä mies on tämä Kiviniemi ja aina muistaa urkujen virittäjälle jonkun tuoreen levyn tuoda. Tulisi vain joskus niitäkin levyjä kuunneltua...

Maantieltä bongattua

2009-03-19T08:25:00.004+02:00

Tänäkin aamuna tuli autolla ajaessa katseltua rekisterikilpiä, kaksi mukavaa osumaa sattui kohdalle.

621
Matkamiehen mieli palaa
kauas kotiin rakkaaseen.

596
Herra, varjelija teiden,
ohjaa sinä armossa

Idea on siis yksinkertainen, antaa aivoille ärsykettä muistelemalla virsien alkusanoja rekisterikilvan numeron perusteella. Hauskaa on välillä. En tietä onko tämä tervettä, mutta väliäkös sillä...

Ihmisvelvollisuus

2009-03-16T14:51:00.003+02:00

Olisi lienee korkea aika perustaa jonkinlainen ihmisvelvollisuuden toteutumista valvova järjestö. Sopivia asioita valvottavaksi kyllä löytyisi ja vaikka seuraavista voisi nostaa media-älämölöjä:

- parisuhteen hoitamisen laiminlyönti
- avio-uskollisuuden laiminlyönti
- lasten oikeuden isään ja äitiin laiminlyönti
- naapuruus- ja ystävyyssuhteiden hoitamisen laiminlyönti
- työyhteisön hyvinvoinnin rakentamisen laiminlyönti
- kodin ja koulun välisten suhteiden rakentamisen laiminlyönti
- vaikeassa elämäntilanteessa olevan lähimmäisen auttamisen laiminlyönti
- älä sano väärää todistusta... -käskyn laiminlyönti

Mikähän se "laimi" muuten on millä lyödään, tai mitä lyödään? Vekkuli se on, tämä suomen kieli.

Lopuksi vielä hiukan älämölöä: älämölö, älämölö, älämölö.

Alistaminen

2009-03-12T08:39:00.004+02:00

Meitä miehiä kuulee joskus, varsinkin mediassa ja nettikeskusteluissa, arvosteltavan alistamisesta. Miksi?

- Ihmisen tarve (sairaus?) alistaa toista ei varmaankaan katso herästysliikkeiden rajoja - samat linnut ja kalat ja omituiset otukset löytyvät jokaisesta uskonnosta ja herätysliikkeestä, samassa suhteessa laskettuna tietysti suurimmissa eniten... Ihmisluonteen ominaisuuksiin ikävä kyllä kuuluu sekin, että se etsii väärille teoilleen oikeutusta vakaumuksestaan, emmekä mekään ole tälle ominaisuudelle immuuneja.

- Alistaminen on aina väärin, vaikkakin esim. lasta kasvattaessa siihen taitaa sortua jossakin mittakaavassa joka ikinen päivä - minkäs teet, tiukassa tilanteessa sitä vain osoittaa olevansa se joka päättää. Aina ei jaksa keskustella pitkäpinnaisesti, vaikka kuinka yrittää.

Nettikeskustelun syytökset voisi tiivistää tähän tapaan: mies tekee lapset ja nainen kärsii seuraukset. Raju syytös.

- Rakasteluun (isolla r:llä) tarvitaan kaksi. Nainenkin on seksuaalinen! Kaksi ihmistä tarvitsee toistensa läheisyyttä ja kontaktipintaa seksuaalisten tarpeiden/tunteiden kanavoimiseen. Parisuhde on sitä varten ja Yläkerran Isännän asettama avioliitto luon turvalliset puitteet seksuaalisuuden toteutumiseen (näin minä uskon).

- Joskus toisella "hyrrää" ennen toista, joskus miehellä, joskus naisella. Usein hyrinä tarttuu kumppaniinkin ja sitten mentiin... Hellien tunteiden osoittaminen puolisolle ei ole alistamista. Jos syystä tai toisesta "siinä mielessä" lähestyminen tuntuu pahalta tai ei helliä tunteita herätä, ei hetki ole oikea. Väkisin "helliminen" ei enää ole hellyyttä. Meillä kaikilla on huonot päivämme ja naisilla vielä ne &%¤"@ (Julkaisukelvoton sana) hormoonit... Silloin on rakkautta antaa kumppanille tilaa.

- Ehkäisy. Jos sitä ei ole, silloin hellien hetkien ihana lopputulos voi aina välillä olla vauvantuoksuinen, tuhiseva nyytti. Monet vanhemmat muistavat, mistä "kerrasta" vauva on saanut alkunsa. Mukavia muistoja, joille hihitellään ja joiden muistamisesta saa usein alkunsa uusia helliä hetkiä, varsinkin ensimmäisten avioliittovuosien ajan kokemukset nousevat ajoittain pintaan...

- Ehkäisyn jättäminen pois on meille useimmille täysin luonteva päätös, eivätkä miesten ja naisten ajatukset juuri toisistaan eroa. Tätä ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, mutta niin se vain on. Yhteinen päätös ei ole alistamista.

- Jos huushollissa on rakkauden aikaansaannoksia jo isompi nippu, on luonnollista että joskus väsyttää. Tosin vauvoja on yleensä yksi kerrallaan ja lapsista on paljon seuraa toisilleen. Pienimmät kulkevat isompien perässä heti kun kynnelle kykenevät. Äiti väsyy, MUTTA ISÄKIN VÄSYY (anteeksi että huudan). Joskus väsymys on jopa terveydelle haitaksi, mikä ei tässä maailmassa ole uutta, jo pelkästään leipätyöhön voi uupua. Kaikissa itse tuntemissani perheissä, joissa väsymystä on "normaalia" enemmän, ovat molemmat vanhemmat yhtä lailla uupuneita. Onko alistamista olla yhdessä väsynyt? Kysyn tätä siksi, että vain herätysliiketaustani vuoksi minut joskus leimataan naisen alistajaksi.

- Perheessämme on koettu raskaita aikoja ja itse olen kerran palanut loppuun työssä, joten tiedän mistä puhun. Vaikeiden aikojen yli on menty välillä vain rimaa hipoen ja apuakin on tarvittu. Yksittäisiä vuosia on mennyt kuin sumussa, mutta silti en vaihtaisi niitä pois. Merkille pantavaa on tosin se, että uupumista koetaan jo yhdenkin lapsen perheissä, vakaumuksesta riippumatta. (tätä kappaletta editoin jälkikäteen, otin vähän takapakkia yksityisyyttä suojellakseni, kirjoittajan huomautus...)

- Pienistä asioista saa voimaa. Tänä aamuna kolmevuotias aikansa kiukuttuaan meni huoneeseensa mököttämään, mutta ilmestyi kohta viereeni, katsoi kirkkailla silmillään ja sanoi: "isi, voisitko sinä antaa anteeksi?" Ensimmäinen kerta tältä pikkumieheltä. Helpottuneena pienet jalat hyppivät sitten "varsalaukkaa" ympäri taloa. Isän elämään paistoi hetkeksi kirkas aurinko.

Herra, rakkaastani
tunnen iloa.
Kiitos ystävästä,
suuri Jumala.
(virrestä 241)

Tulkintatapoja

2009-02-24T22:22:00.002+02:00

"Ei kenkään voi palvella kahta herraa..."

Käymme nyt tätä kaanainkielen tekstiä toiseen kertaan lävitse.

Tulkinta yksi:
Mahtuuko kenkään herroja yhtäkään? Ja jos jotenkin yksikään mahtuisi, niin miten sitäkään palvelisi. Tarpeeksi suuri kenkä jos olisi ja herran pää nilkalle tarkoitetun reiän kohdalla, suu ammollaan auki, niin ehkäpä tuota kenkälusikalla syöttelisi?

Tulkinta kaksi:
Kirjoitetaan Kenkään isolla alkukirjaimella. Onko Ken Barbien tossun alla, kun ei saa palvella kuin yhtä herraa kerrallaan. Vai miksi ei voi? Taitaa Ken palvella lähinnä lasten leikkitarpeita. Entäs toinen Ken?
No, tiellähän Ken vaeltaa, ei siinä ketään palvelemaan ehdi.

Tulkinta kolme:
Ei kenkään voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa. Niinpä niin, vähän vakavuuttakin mukaan. Kaanainkieltä ei taida nykynuori enää ymmärtää, ainakaan herätysliikkeemme ulkopuolella, mutta yhä sitä vain käytetään (liikaakin).
Oikea suomennos voisi olla tässä: Ei kukaan voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja maallista rikkautta. Ei voi olla nöyrä ja kunnianhimoinen yhtä-aikaa. Näin se taitaa olla?!

Miesten koulussa

2009-02-21T22:24:00.003+02:00

Päivämies -lehden perhepeilissä äiti ihasteli, kuinka hänen poikansa on kasvanut sotilasvalaansa niiiin reipaaksi nuorukaiseksi - "olihan hän miesten koulussa."

Tunsin tuota lukiessani itseni jotakuinkin pahoinvoivaksi. Miten se muutaman viikon alokasaika voisi ketään lapsesta nuorukaiseksi kasvattaa? No, liioittelen vähän... Suurin osa armeijan käyneistä ei todellisuudessa muistele miesten koulua kovin positiivisena paikkana. Itsellänikin kokemus oli kokonaisuutena vahvasti negatiivinen.

Yhteiskunnan sairaus näkyi armeijassa korostetusti. Niin härskiä kielenkäyttöä en ole kuullut missään, edes perässä toistettavaksi käskettyjä huutoja ei voinut suustaan päästää. Jos rivissä liikahtikaan tuli käsky, ettei saisi pyöriä kuin puolukka - öö, tuota noin, naisen sukuelimessä, hiukan toisin sanottuna. Onkohan linja muuttunut naisten tultua mukaan kuvioon, meidän ikäluokan aikana naisia ei vielä ollut?

Tuli myös todistettua omin silmin, kuinka ihmisen luonne voi muuttua hyvin nopeasti siinä silmänräpäyksessä kun kaulukseen kiinnitetään natsa. Tavallinen kaveri muuttui kerralla ylvääksi herraksi, jonka ihmisarvo oli vähän ylempänä muita. Henkilökunnasta aika suuri osa sairasti samaa herra-tautia. Johtaja on viisas, alainen tyhmä - päti joka tilanteessa vaikka varusmies olisi ollut minkälainen nero ja tullut armeijaan jotakuinkin väitöskirjan tarkistamisen aikoihin ja kapiainen olisi ollut suhteellisen matalasti koulutettu opistoupseeri tai "kesäkessu." Palveluspäiviä leimasi jatkuva alistaminen ja ihmisarvon lyttääminen - ei niinkään itseäni kohtaan vaan yleisenä ilmapiirinä.

Sotahommissa ei ole oikeastaan mitään hyvää, enkä kertaakaan kokenut itseäni mitenkään sankarilliseksi vaikka varusmiespalvelun kunnialla suoritinkin - välttämättömänä pahana. Mieheksi en todellakaan kokenut itseäni yhtään enempää armeijan jälkeen - päinvastoin. Jotain maailmasta mureni, jouduin jokapäiväiseen tekemiseen ihmisen raadollisuuden kanssa rajummin kuin koskaan aikaisemmin. Opin entistä paremmin (siis huonommin) tietämään, kuinka paha maailma voi todellisuudessa olla ja kuinka mielivaltaisesti elävä olento voi toista samanarvoista kohdella.

Miesten koulu?? Ei taida käydä edes vitsistä. Toivon todellakin, että naisten tulo kuvioon on tuonut mukanaan jotain inhimillistäkin, mutta samalla pelkään pahinta, nainen se vasta peto osaa ollakin jos sille päälle sattuu - ja välillä sattuu...
(no, tästä osa oli vitsiä - osa ei)

Kohtalokas kirjoitusvirhe

2009-02-16T14:17:00.002+02:00

Virheen sattuessa voi sanoma muuttua toiseksi, tässä tapauksessa pilkku ja välilyönti jäi pois.

Kristus, virressämme soi
tuska naistenmiesten,
joilta mieli murretaan
kiduttaen, piesten.

Mitenkähän se virsi (175: 3) oikeasti menee?

Muodollisuuksia

2009-02-08T19:11:00.003+02:00

On taas se aika vuodesta, että on aika hoitaa muodollisuuksia. Toimitalolla saatiin vuosikokouskin pidettyä. Siinähän tuo meni, pahemmin kinastelematta - suhteellisen normaali kokous, kun noita seurakunnan ja järjestöjen kokouksia jonkin verran on nähnyt.

Kokouskäytäntö on muuttunut positiivisesti. Muistan kun olin pikkupoikana vuosikokouksessa. Siellä iäkäs puheenjohtajaksi valittu puhujaveli oli hätää kärsimässä kun olisi pitänyt äänestää - eihän sitä nyt tarvitse, eihän! No, ei sitten äänestetty, käytännön asiassa voitti paatoksella asiasta jyrännyt toinen puhujaveli. En aivan tarkoin muista tilannetta ja asiaa, saatan vähän kärjistääkin...

Nykyisin äänestys ei ole ongelma. Hyvää kokoustapaa noudattaen puheenjohtaja (jos kokemusta kokouksen vetämisestä on tarpeeksi) tekee tilannekatsauksen ja ehdottaa tapaa toimia. Käydyn keskustelun perusteella alakynteen jäänyt ehdotus vedetään usein suosiolla pois, muussa tapauksessa suoritetaan äänestys; pienissä asioissa kättä nostamalla ja isoissa suljetulla lipulla. Ja asioista ollaan erimieltä, useinkin. Yhteinen kanta etsitään näkökantoja kuuntelemalla.

Ongelmaksi muodostuu epätasapaino "kokousvirtuoosien" ja kokemattomien välillä, varsinkin kun kokemattomat jäävät usein kokouksista pois. Sääli, nimenomaan "perusjäsenen" mielipide olisi usein kuulemisen arvoinen. Vuosikokoukset (ja muut viralliset kokoukset) koetaan byrokraattisina ja hankalina tilanteina ja asioista päättää vähemmistö, varsinkin kun vain nämä virtuoosit uskaltavat olla äänessä.

Onneksi silti harvoin tapahtuu "laillisia jyräämisiä," sen verran rutiiniluontoisia käsiteltävät asiat. Suuremmissa asioissa, vaikkapa rakennushankkeiden valmistelussa pidetään yleensä erillinen kokous ja väkeä piisaa...

Tulipas tästä nyt virallista. Ipanat tulevat nyt sisälle - täytyy lähteä nostelemaan märkiä haalareita, hanskoja, pipoja ja kenkiä kuivauskaappiin. Perheenisän iloja!

Hautajaisten jälkeen

2009-02-07T16:49:00.005+02:00

Rauhallinen hetki työhuoneessa ennen kotiin menoa. Aivan heti hautajaispäivän jälkeen ei voi lähteä, täytyy "nollata" hetken aikaa, että pystyy vaihtamaan roolin perheenisäksi.

Päivän aikana ehtii tekemään kaikenlaista urkujen virityksestä kahvin juomiseen, säestämään vierailevia harrastajia ja ammattimuusikoita, toteuttamaan omaisten musiikkitoiveita ja tietty soittamaan/laulamaan erinäisen määrän virsiä. Tyypillistä on, että kauempaa tulevat musiikkia esittävät hautajaisvieraat tuovat nuotteja viimetipassa eteen ja niistä on vain selvittävä.

Tämän päivän helmeksi jäi yksi omaisten virsitoive. En ole ennen hautajaisissa ainakaan näitä säkeistöjä soittanut. Virsi löytyy yllättäen osastosta "työ." Vainaja oli varsin iäkäs...

Virrestä 520 säkeistöt 6-8, tässä malliksi niistä ensimmäinen.

Jos elän vanhaksi,
myös silloin hoida, kanna
ja heikon sauvaksi
kätesi vahva anna.
Suo pääni harmeta
kunniallisesti
ja täytä valolla
elämän ehtooni.

Alhoista maan

2009-01-29T11:08:00.003+02:00

Kuten edellisestä blogitekstistä voi päätellä, ei tämä seurakunnan työkään aina kovin herkkua ole. Perheen ja työn yhdistäminen on valtava haaste. Toinen haaste on löytää omasta hengellisestä kodista yhdistävä silta ev.lut. kirkon opetukseen ja hengelliseen elämään. Joskus se on vaikeaa. "Leipäkanttoriksi" ajautuminen ei houkuttele. Motivaatio oli tänään töihin tullessa täysin nolla.

Olen kokenut saman ennenkin: äkkiä kaikki muuttuu, usein virttä soitellessa, ihmisiä laulattaessa. Seuraava virren säe meni suoraan sydämeen, teki suorastaan fyysisesti kipeää. Mutta jokin tarkoitus tähän kaikkeen löytyi: anna lampun loistaa... Ehkä silläkin on merkitys, että olen. Ehkä jotain näkyy ja kuuluu minunkin kauttani.

Sävelmäkin virressä on hieno, yksi parhaimpia sävel/runo-pareja. Herätysliikkeemme käytössä on ole virttä kuullut, mutta en löydä mitään estettä sen käyttöön. Ehkä seuraavalla kerralla säestysnakin viuhahtaessa...

Toisella kertaa kirjoittelen eräästä virrestä, jonka säkeistö pysäyttää minut kerta toisensa jälkeen.

Siunaa elämääni,
siunaa työtäni.
Auta, että tunnen
läsnäolosi.
Anna lampun loistaa,
mieli tyynnytä.
Isä, öin ja päivin
pidät kädestä.
(virrestä 482)

Kirosanoja

2009-01-28T10:22:00.003+02:00

Tilasto

Toimintasuunnitelma

Toimintakertomus

Budjetti

Tilinpäätös

Resurssi

Strategia

Johtokunta

Toimikunta

Valtuusto

Neuvosto

- en nyt kehtaa kiroilla enempää...

Lämmittäjät

2009-01-23T23:30:00.003+02:00

Kuopus hiipii lastenhuoneen ovenraosta tupaan unipeitto kainalossa- mää haluaisin tulla vähän syliin. Kukapa tuota unenlämpöistä ihmisenpoikasta voisi vastustaa, iltatohinoissa noussut kiukku liukenee tiehensä.

Lepohetki sohvalla. Yht'äkkiä rintakehän päälle hypähtää ylimääräinen painolasti (melkein tekee kipeää), pyörittää päätään niin pitkään, että se on hyvin olkapäätä vasten. Minuutin päästä on aika mennä taas leikkimään. Sanaakaan ei vaihdeta.

Kimakka huuto päiväkodin pihalta heti auton oven auettua -IISII! Harvahammashymy eskarilaisen suusta. MEIDÄN isi tuli, ylpeällä äänellä.

Murrosikää jo kynnyksellä lähestyvä ei työnnä päätään silittävää kättä pois, vaan selvästi nauttii läheisyydestä, kun kukaan muu ei näe. Levolle lasken Luojani, armias ole Suojani...

Yksi äärimmäistä kunnioitusta huokuva ja kolme uteliasta naamaa katsoo ikkunasta. Kulmahiomakone huutaa ja kipinöitä lentää. Sisälle kahville tullessa on kuopus etsinyt jostain samanlaiset suojalasit kuin isillä oli -seisoo siinä sitten keittiön pöydän vieressä niin kauan että isi huomaa ja kyselee työmiehen kuulumiset.

Pienistä hetkistä löytyy isän onni.

Hikinen pää
rintaa vasten,
kesken leikin
isän sylissä, siinä
sykkii elämä.

Kuluttava juhla

2009-01-21T15:23:00.003+02:00

Juhlan jälkeen on monesti aika poikki ja arkeakin osaa arvostaa. Juhlien jälkeen on muiden töiden lisäksi paljon ylimääräistä työtä, juhlavaatteet täytyy pestä koko perheeltä ja varmistaa niiden pysyminen siistinä seuraaviin juhliin, sekä juhlinnan aikana kertyneet rästityöt täytyy hoitaa pois. Siinä samalla tulee muisteltua juhla uudestaan läpi ja vaikkapa häiden ollessa kyseessä mielessään rukoiltu pariskunnalle onnellista jatkoa elämään - tai hautajaisten jälkeen muisteltua menneitä hetkiä pois päässeen kanssa. Ristiäisten tai kotiseurojen jälkeen täytyy koti muuttaa taas "arkiasuun."

Juhlinnaksi kutsutaan nykyään myös rilluttelua iltaisin kaupungilla pikku tuiterissa. Siitäkin taitaa paluu arkeen olla aika karu. Opiskeluaikana iltaelämää näki paljon vierestä, opiskelija-asunnossa kun asuimme. Eipä ollut häävin näköistä poruukkaa kun aamu koitti ja jälkien siivoaminen näytti monesti kestävän pitkälle iltaan. Siinä sitä juhlaa kerrassaan: jynssätä kuivuneita kaljoja (monesti myös ihmisen sisältä takaisin tulleita) krapulassa äkkiä ennen kun äiti tai huoltomies sattuu käymään...

Kulutusjuhlaa on asiantuntijoiden mukaan vietetty liikaa - mene ja tiedä, meille asti moinen juhla ei ole ehtinyt, olisi varmaan toivotettu ajattelemattomuuttaan tervetulleeksi. Väliin olisi kyllä ollut juhlaa, kun olisi ollut mitä kuluttaa. Kerran sivuhommasta jäi käteen 300 euroa, jolle ei ollut selkeää kohdetta ja laskupino sattui olemaan matalampi (ihan totta, ei ole toistunut!). Ennen kuin sellainen tuli, ostettiin äkkiä kauan haaveiltu keinustuoli. Siinä on ollut juhlaa istua, jos joskus ehtii.

Kuluttaahan se juhla, luonnonvarat ovat kuulemma vähentyneet enemmän kuin kertyy lisää ja ympäristö kärsii ylikuormituksesta. Ihmisetkin ovat kuluneita, toiset juhlimisen takia, toiset siksi ettei juhlimisen aiheita ole. Joka tapauksessa kaikki ajallinen tuntuu kuluvan.

Rakkautta ei olla vielä saatu kulumaan, kovasti ollaan yritetty tuhlata - vaihtelevalla menestyksellä. Keinustuolia pitäisi myös kuluttaa. Vaistoni sanoo, että se ei kuluta.